Toni Kuusela kiskaisi torstaina miesten keihäänheiton kauden kotimaisen kärkituloksen 80,67 Lappeenrannan Marskin kisoissa.
Vimpelin Vetoa edustava Kuusela päätti kisata ekstrakilpailun ennen 13. kesäkuuta järjestettäviä Paavo Nurmen kisoja, sillä Saksan Rehlingenissä syntynyt kauden avaustulos 77,65 ei tyydyttänyt pohjalaisheittäjää.
Lappeenrannassa Kuuselan minimitavoitteena oli puhkoa 80 metrin raja.
– Aika vilpoinen siellä oli olevinaan, mutta ihan jees tekemistä. Heitossa on nyt suuria mahdollisuuksia. Siinä mielessä erittäin positiivinen reissu, viime kesän EM-finaalissa viidenneksi yltänyt Kuusela totesi Urheiluliiton tiedotteessa.
– Saksan kilpailun jälkeen tiesin, että pöntössä on tehoa. Nyt vaan kilpailuheitosta napsu yliyritystä pois.
Janakkalan Janan Onni Ruokangas oli kilpailussa toinen ennätyksellään 74,30
Samuel Purola juoksi Lappeenrannassa miesten 300 metrin Suomen ennätyksen, joka ei ole kuitenkaan Urheiluliiton vahvistama SE-laji. Purola juoksi matkan ennätysaikaan 33,48, mutta oululainen ei ollut tyytyväinen suoritukseensa.
– Surkea päivä. Juoksussa tunsin, ettei askel lähde lentoon ja lopussa juoksu kanttasi aika ikävästi, mutta ihan hyvä juoksu tähän päivän vireeseen. Oli vielä aika kylmä, joka edesauttoi kangistumista, Purola summasi.
Kolmiloikkaajana paremmin tunnettu Senni Salminen avasi kisakautensa naisten pituushypyssä ja ponnisti koleassa säässä voittotuloksen 616. Lappeenrannan oma yleisurheilulupaus Rasmus Vehmaa voitti puolestaan 19-vuotiaiden miesten 110 metrin aitajuoksun ikäluokan Suomen ennätyksellä 13,43.