Keittiöstä löytyi renessanssin mestariteos! Tämä maalaus myytiin yli 20 miljoonalla eurolla

Renesanssimaalaus Reuters
Ranskalaisesta keittiöstä löytynyt varhaisrenessanssin maalaus "Jeesusta pilkataan" myytiin sunnuntaina huutokaupassa 24 miljoonalla eurolla.Reuters
Julkaistu 27.10.2019 22:49

MTV UUTISET – STT – AFP

Ranskalaisesta keittiöstä löytynyt varhaisrenessanssin maalaus "Jeesusta pilkataan" myytiin sunnuntaina huutokaupassa 24 miljoonalla eurolla. Taideasiantuntijat olivat aiemmin arvioineet hinnan pyörivän noin 4–5 miljoonan euron tietämissä.

Maalaus oli ollut Compiegnen kaupungissa asuvan rouvan hallussa. Rouva oli arvellut maalauksen olevan vain vanha uskonnollinen kuva, kun hän vei sen huutokaupanpitäjälle arvioitavaksi.

Maalauksen tekijäksi paljastuikin firenzeläinen Giovanni Cimabue (1240–1302). Pikkuruinen maalaus on kooltaan 26 senttiä kertaa 20 senttiä. Se oli hyvässä kunnossa, joskin sitä peitti piintynyt lika. Maalaus oli nimittäin roikkunut muun muassa keittiössä keittolevyn yläpuolella.

Asiantuntijoiden mukaan teos on osa suurta diptyykkiä eli moniosaista maalausta vuodelta 1280. Tuolloin Cimabue maalasi kahdeksan kohtausta Jeesuksen kärsimyksestä ja ristiinnaulitsemisesta.

Tuoreimmat aiheesta

Ranska