Kelan etuuksien maksussa oli tiistaina viivettä OP:n maksujärjestelmän häiriön vuoksi.
OP kertoi, että sen tileiltä muihin pankkeihin lähteneissä SEPA-maksuissa oli aamupäivällä viivettä. Häiriö saatiin OP:n mukaan korjattua puoliltapäivin.
Sekä OP että Kela sanoivat, että maksujen pitäisi olla asiakkaiden tileillä vielä tiistain aikana.
Myös kuukausi sitten kerrottiin viivästyksistä eläkkeiden ja etuuksien maksussa. Tällöinkin Kela kertoi, että ongelmat johtuivat OP:n maksujärjestelmän häiriöistä.
OP:n viestinnän mukaan heillä on ollut kesän aikana ”muutama yksittäinen häiriö”. Häiriöt eivät konsernin mukaan liity toisiinsa.