Kelly Clarkson esitteli perheen uuden tulokkaan – vastasyntyneen onnellisuus ikuistettiin herkkään kuvaan

Brandon Blackstock ja Kelly Clarkson 21.1.2013
Brandon Blackstock ja Kelly Clarkson 21.1.2013
Julkaistu 25.04.2016 16:34

MTV VIIHDE

Laulaja Kelly Clarkson synnytti toisen lapsensa viime viikolla vaikean raskauden päätteeksi. Nyt hän on paljastanut vauvan kuvan Twitterissä.

Kaikkien aikojen ensimmäisen American Idol -voittajan Kelly Clarksonin haave toisesta lapsesta toteutui huhtikuussa. Clarkson  jakoi ensimmäisen kuvan vastasyntyneestä pojastaan sunnuntaina Twitterissä.

– Tavatkaa Remy! Meidän perheen uusin jäsen, Clarkson kirjoitti twiitissään  kuvan yhteydessä.

“Remyeli Remington Alexander Blackstock on Clarksonin toinen lapsi. Clarksonilla ja hänen miehellään Brandon Blackstockilla on ennestään yksi yhteinen lapsi, tytär River Rose, joka täyttää pian kaksi vuotta.

River Rosen syntymän jälkeen Clarksonin painosta uutisoitiin laajalti mediassa. Clarkson  näpäytti arvostelijoita osuvasti tuolloin Parade-lehden haastattelussa. 

– Minua sanotaan lihavaksi kaiken aikaa, joten en malta odottaa, että minulla on siihen vihdoinkin muukin syy kuin se, että kaikki vain ovat törppöjä, nainen heitti.

 Clarkson on myös kertonut CBS Newsin haastattelussa, että Remington saattaa jäädä parin viimeiseksi lapseksi, sillä hänellä on ollut vaikeuksia molempien raskauksien kanssa. Clarkson kärsi muun muassa voimakkaasta pahoinvoinnista.

Tuoreimmat aiheesta

American Idol