Kenia: Yliopistoiskun suunnittelija saanut surmansa

Kenia yliopisto isku opiskelija
Yliopiston kampukselle tehdyssä hyökkäyksessä kuoli 148 ihmistä. Arkistokuva.AFP / Lehtikuva
Julkaistu 16.07.2015 16:38

MTV UUTISET - STT

Kenia sanoo surmanneensa huhtikuisen yliopistoiskun suunnittelijan.

Maan sisäministeriö kertoo al-Shabaab-terroristijärjestöön kuuluvan Mohamed Mohamudin saaneen surmansa varhain tänä aamuna lennokki-iskussa Somaliassa.

Hänen lisäkseen surmansa sai ministeriön mukaan kolme muuta terroristia.   

Al-Qaida-verkostoon kuuluvan ääriryhmän hyökkäyksessä Garissan yliopiston kampukselle kuoli huhtikuussa 148 ihmistä. Suurin osa kuolleista oli opiskelijoita.  

Tuoreimmat aiheesta

Ulkomaat