Kennelliitto peruu norjalaisten koirien osallistumiskiellon Suomen koiratapahtumiin – viranomaisten mukaan koiria tappaneilla tautitapauksilla ei yhteyttä toisiinsa

1:38img
Video: MTV Uutiset kertoi aiemmin tässä kuussa, että veriripulitapauksia ei ole löydetty Suomesta.
Julkaistu 28.09.2019 17:03

MTV UUTISET – STT

Kennelliitto on kumonnut Norjan koirien osallistumiskiellon Suomen koiratapahtumiin. Liitto päätti asiasta sen jälkeen, kun sen norjalainen sisarjärjestö oli perunut suosituksensa, jonka mukaan Norjan koirat eivät voi osallistua koiratapahtumiin ulkomailla.

Osallistumiskiellon takana olivat koirilla Norjassa elo-syyskuussa havaitut veriripulitapaukset, joihin myös kuoli koiria. Useimmat tautiin sairastuneista eläimistä kuitenkin toipuivat saatuaan hoitoa.

Norjassa viranomaiset tiedottivat aiemmin tällä viikolla, että Norjan veriripulitapauksilla ei ole yhteyttä toisiinsa, joten koirien kuonokontakteja ei tarvitse enää välttää. Samoin Suomen Ruokavirasto perui suosituksensa siitä, että koiria ei tuotaisi Norjasta Suomeen eikä vietäisi Suomesta Norjaan.

Koirien veriripulia esiintyy eri puolilla maailmaa.

Tuoreimmat aiheesta

Koirat