Treffeille Keravalle lähtenyt mies koki reilu kuukausi sitten ikävän tilanteen, kun vastassa olikin ryövärijoukko. Asiasta kertoo Itä-Uudenmaan poliisi.
Keravalle somessa sovitut treffit päätyivät törkeään ryöstöön viime kuun puolessa välissä.
– Tapahtumat saivat alkunsa, kun uhri oli mennyt 16. lokakuuta illalla Keravalle tapaamaan naista, jonka kanssa hän oli sopinut treffit somessa, tutkinnanjohtaja rikoskomisario Otto Hiltunen kertoo tiedotteessa.
Uhrille entuudestaan tuntematon nainen oli poliisin mukaan treffipaikalla noussut uhrin auton kyytiin ja samassa autoon oli noussut myös kaksi miestä, jotka olivat ryöstäneet uhrin teräaseella uhkaamalla.
Uhrilta oli anastettu rahaa ja pankkikortti tunnuslukuineen sekä auton takakontissa olleet tunkki ja pulttipyssy.
– Epäillyn kolmikon henkilöllisyys on poliisin tiedossa, ja heidät vangittiin viime viikolla Itä-Uudenmaan käräjäoikeudessa todennäköisin syin epäiltynä kyseiseen tekoon, Hiltunen kertoo.