Kerjäämisen täyskielto etenee Norjassa

Romanikerjäläisiä on asiantuntijan arvion mukaan pääkaupunkiseudulla noin 200-300.
Lehtikuva
Julkaistu 24.01.2015 10:02

MTV UUTISET - stt

Norjan porvarillinen vähemmistöhallitus näyttää saavan läpi lakiehdotuksen kerjäämisen kieltämiseksi koko maassa.

Opposition keskustapuolue vahvistaa tukevansa hallituksen kieltoa tietyin edellytyksin. Puolueen mukaan kerjääville pitäisi muun muassa antaa sosiaalitukea.  

Norjassa kunnille annettiin jo viime vuonna oikeus kieltää kerjääminen.  
Euroopan neuvoston ihmisoikeuskomissaari on kehottanut Norjaa luopuman kieltohankkeesta.   

Tuoreimmat aiheesta

Ulkomaat