Kesä ilman rajoituksia? Keuhkolääkäri ennustaa koronaepidemian alkavan hiipua jo maaliskuussa

4:50img
Ensihoitajat tekivät koskettavan videon koronan eturintamasta: "Tämä on kiitos kuluneesta vuodesta"
Julkaistu 01.01.2021 18:19

MTV UUTISET - KAUPPALEHTI

Helsinkiläinen keuhkolääkäri Marjukka Myllärniemi näkee valon jo häämöttävän koronatunnelin päässä. Hän arvioi epidemian alkavan hiipua jo parin kuukauden päästä.

–Oma optimistinen, mutta ihan realistinen veikkaukseni on, että maaliskuun alkuun mennessä meillä on miljoonas rokote annettu ja rajoitusten avulla epidemia alkaa maaliskuussa hiipua, Helsingin yliopiston lääketieteellisen tiedekunnan tutkimusvaradekaani, keuhkolääkäri Marjukka Myllärniemi kirjoitta Twitterissä.

Myllärniemi toteaa tviitissään kuitenkin, että päätelmä perustuu omaan intuitioon.

Myös Suomen molekyylilääketieteen instituutin tutkijatohtori, sisätauteihin erikoistuva lääkäri Jukka Koskela korostaa rokotteiden merkitystä.

Hän tosin toivoo, että rokoteita saataisiin pian lisää.

– Kyllä niitä alkaa ropista, rokotteita siis. Sairastuneita hoitava henkilökunta on pian pistetty, kohta alkaa henkiä tai hoitoa säästävä rokotussarja, kun riskiryhmät saavat annoksensa, Koskela toteaa Twitter-päivityksessään.

Terveyden ja hyvinvoinnin laitoksen mukaan Suomessa on tänään raportoitu 296 uutta koronavirustartuntaa. Kahden viime viikon aikana on raportoitu 3 821 tartunnasta. Luku on 2 003 tartuntaa pienempi kuin edellisellä kahden viikon jaksolla.

Tuoreimmat aiheesta

Koronavirus