Suomessa hukkui kesäkuun aikana 13 ihmistä, ilmenee Suomen Uimaopetus- ja Hengenpelastusliiton (SUH) median välityksellä keräämistä ennakkotiedoista.
Hukkumiskuolemia oli viisi vähemmän kuin viime vuoden kesäkuussa.
Hukkumisista neljä tapahtui veteen putoamisen seurauksena, kolme vesiliikenteessä ja kolme uidessa. Kolmessa tapauksessa hukkumiseen johtaneet tapahtumat olivat epäselviä.
Lue myös: Tällainen on tyypillinen hukkumiskuolema
Hukkuneista kahdeksan oli miehiä ja kaksi naisia. Kolmessa tapauksessa hukkuneen sukupuoli ei ollut tiedossa.
Suomessa on tämän vuoden tammi-kesäkuussa hukkunut 30 ihmistä.
SUH:n mukaan merkittävä osa hukkumisista tapahtuu uimisen, veteen putoamisen ja soutuveneellä liikkumisen yhteydessä. Kesäaikana Suomessa hukkuu keskimäärin noin 50 ihmistä.
8:24