Tallink korvaa Silja Serenaden pienemmällä laivalla ensi kuussa ja lomauttaa miehistön taloudellisten syiden takia. Korvaavaan laivaan tulee virolaismiehistö.
SIlja Serenaden tilalle Helsinki-Riika-reitille tulee Baltic Queen 16.9 alkaen. Silja Serenade jää satamaan toistaiseksi, kertoo Tallink Siljan viestintäjohtaja Marika Nöjd.
– Laiva korvataan pienemmällä ja kuluiltaan kevyemmällä laivalla. Baltic Queen seilaa Viron lipun alla, ja palkkataso on Viron palkkatason mukainen, Nöjd sanoo.
Yhtiön mukaan Silja Serenaden mahdollinen palaaminen liikenteeseen riippuu koronapandemian kehityksestä, matkustusrajoituksista maiden välillä ja mahdollisista päätöksistä valtion tuen osalta merikuljetusten turvaamiseksi.
Silja Serenade aloitti reitillä kesäkuussa. Nöjd kertoo kesän menneen hyvin.
– Matkustajia sai olla 75 prosenttia kapasiteetista, ja joka toinen päivä lähteneet risteilyt ovat olleet lähes täynnä. Matkustajamäärät ovat kuitenkin pudonneet, kun koulut alkavat ja ihmiset ovat varovaisia matkojen varaamisen suhteen. Reitti ei ole kannattava, Nöjd sanoo.
Nöjd kertoo, että Baltic Queen korvataan puolestaan Victoria-laivalla.