Kesän rippileireille vihreää valoa: "Osallistujien turvallisuus huomioon ottaen"

5:40img
Video: Pääministeri Sanna Marin taustoitti hallituksen päätöksiä koronavirusrajoitusten höllentämisestä Kymmenen uutisten haastattelussa
Julkaistu 05.05.2020 16:44

MTV UUTISET – STT

Suomen evankelis-luterilaisen kirkon piispat ohjeistavat seurakuntia kokoontumisrajoitusten vaiheittaisesta purkamisesta.

Kesäkuun alusta lähtien voidaan alkaa järjestää enintään 50 hengen jumalanpalveluksia ehtoollisineen, kirkko kertoo tiedotteessaan.

Tämä tarkoittaa muun muassa, että rippikoulu- ja muu seurakunnallinen leiritoiminta voivat käynnistyä kesäkuussa henkilörajoitukset ja osallistujien turvallisuus huomioon ottaen. Piispat suosittelevat kuitenkin, että yön yli kestävää leiritoimintaa alettaisiin järjestää vasta juhannuksen jälkeen, jotta poikkeusajan järjestelyihin jäisi riittävästi aikaa.

Viime kädessä seurakunnat päättävät rippikoulun toteutustavoista ja ajankohdasta, tiedotteessa muistutetaan.

Tuoreimmat aiheesta

Kirkko