Kesätyön hakeminen ei ole vielä myöhäistä – paikkoja on auki huomattavasti aiempaa enemmän

1.03726012
Perinteisesti moni nuori työllistyy kesäisin jäätelökioskille.All Over Press
Julkaistu 04.04.2018 15:49

MTV UUTISET - STT

Kesätöitä on yhä tarjolla eri puolilla Suomea. STT:n soittokierros TE-toimistoihin vahvistaa, että uusista avoimista kesäpesteistä ilmoitetaan edelleen päivittäin, ja jo aiemmin avautuneiden paikkojen hakuaikoja on vielä meneillään.

Alueelliset vaihtelut voivat olla varsin suuria, mutta ympäri maan on ainakin jonkin verran avoimia paikkoja, osassa maata erittäin runsaastikin. Esimerkiksi Pohjois-Savon TE-toimistosta kerrotaan, että kesätyöpaikkoja on auki selvästi enemmän kuin vuosiin.

–  Ihan varmasti hyvä suhdannetilanne vaikuttaa, joten yritykset ovat rohkeampia työllistämään kesäksi, kertoo asiantuntija Heli Jääskeläinen.

Hänen kanssaan samoilla linjoilla on muun muassa palveluesimies Tuuli Humina Pirkanmaan TE-toimistosta.

–  Käsityksemme on, että kesätöitä on ollut haettavissa enemmän kuin edellisinä vuosina. Tälläkin hetkellä on satoja paikkoja auki. Talouden piristyminen näkyy selkeästi.

Palvelujohtaja Pirjo Juntunen Pohjois-Pohjanmaan TE-toimistosta kertoo, että jonkin verran on työnantajilta tullut jopa viestiä, että kaikkiin avoinna oleviin työtehtäviin ei välttämättä löydy tekijää kesäksi.

Pelkästään Elinkeinoelämän keskusliiton (EK) jäsenyritykset arvioivat, että ne tarjoavat kaikkiaan noin 130  000 kesätyöpaikkaa tänä vuonna. Kasvua viime vuodesta on kymmenisentuhatta. Eniten kesätöitä on tarjolla palvelualoilla.

Myös Oikotien kesätyöpaikkojen määrä on kasvanut voimakkaasti viime vuoteen verrattuna. Viime vuoden alkukuukausina Oikotiellä oli noin 2 000 kesätyöilmoitusta ja tämän vuoden tammi–maaliskuussa melkein 3 000. Ilmoittelun kerrotaan jatkuvan kesäkuulle saakka. Yhdessä ilmoituksessa työnantaja voi kertoa monesta vapaasta työpaikasta.

3:29img

1:36img

Tuoreimmat aiheesta

Kotimaa