Yksi ihminen kuoli, yksi loukkaantui vakavasti ja neljä lievästi kahden veneen törmättyä toisiinsa Saaristomeren Airistolla lauantaina.
Kookas moottorivene ja sitä pienempi purjevene törmäsivät toisiinsa iltapäivällä Seilin pohjoispuolella.
Haverin vuoksi menetti henkensä purjeveneessä ollut keski-ikäinen mies, joka oli saanut törmäyksessä vakavia vammoja. Hän menehtyi myöhemmin lauantaina.
Purjeveneessä oli neljä aikuista ja kaksi lasta, moottoriveneessä matkusti kaksi aikuista.
Purjeveneessä olleista toinen aikuinen oli lauantaina illalla kriittisessä tilassa, muut samassa veneessä olleet saivat lievempiä ruhjeita ja haavoja.
Loukkaantuneet kuljetettiin hoidettaviksi Turun yliopistolliseen keskussairaalaan.
Viranomaisilla ei ollut lauantaina illalla tarkempaa tietoa yli kymmenmetrisen moottoriveneen ja sitä tuntuvasti pienikokoisemman purjeveneen yhteenajon syystä.
Poliisi tutkii tapausta törkeänä liikenneturvallisuuden vaarantamisena, törkeänä kuolemantuottamuksena sekä törkeänä vammantuottamuksena.
Kumpikaan turmavene ei uponnut törmäyksen seurauksena.Handout
Haveri sattui merellä Rymättylän eteläpuolella Päiväluodosta pohjoiseen.Lehtikuva
Merivartioston lisäksi Varsinais-Suomen pelastuslaitoksen yksiköitä hälytettiin mukaan pelastustehtävään.Lehtikuva
Isossa operaatiossa oli mukana muun muassa kaksi helikopteria.Lehtikuva