Keski-Italiassa voimakas maanjäristys: Yli 20 kuollut – "Puolet kylästä katosi"

0:43img
Julkaistu 24.08.2016 05:29(Päivitetty 24.08.2016 12:49)

MTV UUTISET - STT - Reuters - AFP

Keski-Italiassa on tapahtunut voimakas maanjäristys. Yhdysvaltain geologian tutkimuskeskuksen mukaan järistyksen voimakkuudeksi on mitattu 6,2. Italian uutistoimisto Ansan mukaan ainakin 37 ihmistä on kuollut.

Raporttien mukaan kymmeniä rakennuksia on sortunut. 

Vahinkojen laajuudesta ja mahdollisten uhrien määrästä ei ole vielä tarkkaa tietoa. Esimerkiksi vuoristokylä Amatricen pormestarin mukaan "puolet kylästä on kadonnut".

Italia maanjäristys Keski-Italia

Järistys tapahtui varhain keskiviikkoaamuna noin 80 kilometriä kaakkoon Perugiasta. Järistys havaittiin noin puoli neljän aikaan aamuyöstä paikallista aikaa.  

0:55img

Lähellä maanpintaa kulkenut järistys tuntui maan pääkaupungissa Roomassa asti. BBC:n siteeraaman La Republica -lehden mukaan jotkin rakennukset tärisivät Roomassa 20 sekunnin ajan. Järistys tapahtui noin 150 kilometrin päässä Roomasta. 

Italian maanjäristys

Keski-Italiassa sijaitseva Amatricen kylä on lähes tuhoutunut maanjäristyksessä.  

Italian palokunnan tiedottaja kertoo Reutersille, että he ovat saaneet tietoja vahingoittuneista rakennuksista, mutta tarkempaa tietoa vahingoista ei heti ollut saatavilla.  

Italia maanjäristys 2

Rooman ja järistyksen keskipisteen välillä sijaitsevan Rietin kaupungin asukas kertoi italialaiselle Rainews24-kanavalle, että monet tulivat ulos kaduille tunnettuaan voimakkaan järistyksen.  

Maanjäristykset ovat Italiassa melko yleisiä. Vuonna 2009 voimakkaassa järistyksessä L'Aquilan kaupungissa kuoli noin 300 ihmistä. Järistyksen voimakkuudeksi mitattiin tuolloin 6,3.

Vuonna 2012 pohjoisessa Emilia Romagnan alueella tapahtunut järistys tappoi 23 ihmistä ja jätti kodittomaksi 14000.

Sisältö ei valitettavasti ole saatavilla.

0:45img

Tuoreimmat aiheesta

Italian maanjäristys