Hallituksen vastaus opposition välikysymykseen maatalouden kriisistä sisälsi mahdollisia lisätukia, lupauksia tukien maksamisesta ajallaan ja viennin edistämistä.
Pääministeri Juha Sipilän (kesk.) mukaan hallitus päättää kriisituesta maataloudelle seuraavan lisätalousarvion yhteydessä, kun EU:n toimet on nähty.
Keskusta kaipasi ryhmäpuheenvuorossaan kriisipakettia pikaisesti, mutta puolueen omat ministerit eivät luvanneet apua heti. Oppositiosta ihmeteltiin, miksei pääministeripuolue toteuta omaa vaatimustaan. Keskusta kaipasi myös lisää sääntelyä.
-Esimerkiksi maito- ja muista kiintiöistä luopuminen on sekoittanut markkinoita. Siksi on välttämätöntä, että määränsäätelymekanismit saadaan uudelleen käyttöön, keskustan ryhmäpuheenvuoron pitänyt Jari Leppä sanoi.
Tuet myöhässä
Maatalousministeri Kimmo Tiilikaisen (kesk.) mukaan jatkossa tuet maksetaan sovittuun aikaan. Viljelijät ovat kevään aikana kritisoineet Maaseutuvirastoa tukimaksatusten hitaudesta.
Maaseutuvirasto aikaistaa tänä vuonna haettujen tukien maksua viljelijöille. Tänä vuonna haetuista tuista on tarkoitus maksaa ennen vuoden loppua 1,4 miljardia euroa, mikä on noin 90 miljoonaa euroa enemmän kuin viime vuonna.
Kokoomuksen keinoissa maatalouden pelastamiseksi painotettiin esimerkiksi tuottavuuden parantamista. Toisaalta Markku Eestilä (kok.) kaipasi myös kotimaisten tuotteiden suosimista julkisissa hankinnoissa.
-Jotta saamme nauttia puhtaasta kotimaisesta ruuasta myös jatkossa, on viimeistään nyt ryhdyttävä suosimaan kotimaisia elintarvikkeita myös julkisissa hankinnoissa, Eestilä sanoi.
Monet edustajat kaipasivat tuotteiden hinnoista suurempaa osaa viljelijälle. Tiilikainen vastasi, että tuottajaa voi tukea kaupassa.
-Kun ostatte luomumaitopurkin, sen tuottaja saa noin 10 senttiä enemmän (kuin tavallisesta maidosta), Tiilikainen sanoi.
Hänen mukaansa luomumaidon kysynnän kasvaessa jalostaja voi maksaa tavalliselle tuottajalle enemmän. Lisäksi uudet tuottajat voivat siirtyä luomumaidon tuotantoon.
2:01