Keskustan Kaikkonen tyrmää "jättikoulut" – ehdotus etäopetuksesta

AOP, Antti Kaikkonen
"Ei 200 tai 300 lapsen päiväkoti voi olla hyvä ratkaisu. Ei lapsille itselleen, ei päiväkodin työntekijöille eikä vanhemmille. Sen sanoo järkikin", toteaa Kaikkonen.Kimmo Brandt/All Over Press
Julkaistu 02.03.2025 09:17

MTV UUTISET – STT

Keskusta on lähtenyt alue- ja kuntavaaleihin emojiteemaisella vaaliohjelmalla. Puheenjohtaja Kaikkonen vastaa STT:n haastattelussa, onko vaarana jopa liika vitsailu.

Harvaan asutuilla alueilla pitäisi mahdollistaa etäopetus perusopetuksessa, esittää keskustan puheenjohtaja Antti Kaikkonen STT:n vaalihaastattelussa.

Keskusta puolustaa lähikouluja, mutta monilla alueilla lapsia on todella vähän. Näihin tilanteisiin Kaikkonen ehdottaa lainsäädännön höllentämistä niin, että osa opetuksesta voisi toteutua etänä.

– Nykyinen lainsäädäntö on aika jäykkä tässä asiassa itse asiassa. Se voisi olla osa ratkaisua. Mutta emme kannata, että koulu siirtyy vain etäopetukseen, ei se niin voi toimia.

Laki estää perusopetuksen antamisen normaalitilanteessa niin, että oppilas olisi esimerkiksi kotona. Etäyhteyksiä voi hyödyntää koulussa vaikkapa harvinaisissa kielissä siten, että oppilaat ovat koulussa opettajan kanssa ja opetus tulee videoyhteydellä muualta. Korona-aika oli poikkeus.

Lue myös: Keskustan Kaikkonen: Perukaa vanhusten palvelujen lisäleikkaukset

Asiasta on kirjaus Petteri Orpon (kok.) hallituksen ohjelmassa, tosin vasta asian arvioimisesta koskien esimerkiksi valinnaisia kieliä. Arviota tekee opetus- ja kulttuuriministeriön työryhmä.

Tuhannen oppilaan koulut liian suuria

Etäopetus ei kuitenkaan ole keskustan ykkösteemoja vaaleissa. Niitä ovat totutusti lähipalvelut ja jättikoulujen vastustaminen. Kaikkonen sanoo vastustavansa yli tuhannen oppilaan peruskouluja.

Yli tuhannen oppilaan kouluja oli toissa vuonna noin 20, selviää tilastopalvelu Vipusen tiedoista perusopetuksesta. Moni koulu jää hieman alle. Noin 140:ssä perusopetuksen oppilaitoksessa oli yli 700 oppilasta.

Sama vastustus koskee päiväkoteja. Kaikkonen pitäisi päiväkotien nuppiluvut mieluummin kymmenissä kuin sadoissa.

– Ei 200 tai 300 lapsen päiväkoti voi olla hyvä ratkaisu. Ei lapsille itselleen, ei päiväkodin työntekijöille eikä vanhemmille. Sen sanoo järkikin.

Kaikkonen uskoo, että työntekijöitä olisikin helpompi saada pienempiin yksiköihin. Varhaiskasvatuksen työntekijöistä on monilla alueilla Suomessa pulaa.

Monessa kunnassa tilanne on päinvastainen eli lapsia on vähän. Onko sellaista asiaa kuin liian pieni koulu?

– Sillekin on vaikea eksaktia rajaa määritellä, Kaikkonen sanoo ja toteaa tilanteiden olevan kuntapäättäjille vaikeita.

Terveysasema edes joitain kertoja viikossa

Aluevaaleissa keskusta vaatii joka kuntaan vähintään yhtä sosiaali- ja terveydenhuollon toimipistettä.

Viime aluevaaleihin verrattuna vaatimuksessa on pieni muutos. Tuolloin joka kuntaan piti saada sosiaali- ja terveysasema.

Kaikkonen selittää lieventynyttä sanamuotoa.

Lue myös: Hallitus vierittää vastuuta hyvinvointialueille: "Raha ei tule riittämään, jos alueet eivät kykene uudistamaan palveluita"

– Siinä hyväksytään se realiteetti, että kun hyvinvointialueet on ajettu niin tiukalle, joillakin alueilla on jouduttu hieman jo tinkimään siitä, hän sanoo.

– Oleellista ei ole lopulta, onko joka kunnassa rakennus, jota kutsutaan terveyskeskukseksi. Vaan pitää olla joku paikka, josta useimmin tarvittavia terveyspalveluita saa. Pienimmissä kunnissa vaikka sitten edes joitakin kertoja viikossa, jos ei muuten.

Oppositiojohtaja Kaikkonen syyttää Orpon hallituksen ajaneen hyvinvointialueet liian ahtaalle. Hän pitää valtuutettujen säästötehtävää paikoin mahdottomana.

Onko vaarana liika vitsailu?

Puolue on lähtenyt vaaleihin emojeita eli hymiöitä vilisevällä vaaliohjelmalla. Onko vaarana, että huumorintajuisen puheenjohtajan johdolla menee vähän liikaakin vitsailuksi?

– No enpä usko, kyllä tässä asiat edellä mennään, Kaikkonen sanoo vakavalla ilmeellä.

Nyt ei vitsiä irtoa. Kaikkonen haluaa myös selittää ”mummorallia”, josta keskusta on puhunut viime viikot.

– Se voi jonkun mielestä kuulostaa sympaattiselta termiltä, mutta kyllä siinä on kysymys vakavasta asiasta. Eli siitä, että ikäihmisten palvelut karkaavat liian kauas.

Kaikkosen mukaan ikäihmiset joutuvat liikkumaan taksilla pitkiä matkoja terveyspalveluihin tai läheistensä luo. Hän muistuttaa, että matkat maksaa aina joku, joko asiakas tai Kela.

Kasvu kestävintä kuntatalouden hoitoa

Lähipalvelut vaativat rahaa, ja monen kunnan tilanne on vaikea. Kaikkonen ei sulje pois kuntaverojen korotuksia.

– Pääsääntöisesti emme tietenkään kovin innostuneita verojen korotuksista ole, mutta meillä on kuntia, joissa päättäjien työkalut ovat aika vähissä tällä hetkellä.

Kuntien taloustilanteen helpottamiseksi Kaikkonen odottaa hallitukselta valtionosuusuudistusta, jota syksyllä lykättiin eteenpäin. Lisäksi Kaikkonen sanoo, että Suomen talous ja työllisyys pitäisi saada parempaan suuntaan uusilla kasvutoimilla.

– Se olisi kestävintä kuntatalouden hoitoa, niin kuin myös kansallisen talouden hoitoa.

Kokoomuksen ja SDP:n selät näkyvissä

Yle teki alkuvuonna ensimmäiset kannatusmittaukset alue- ja kuntavaaleista. Keskusta pärjäsi varsin hyvin ja oli kolmanneksi suosituin molemmissa vaaleissa.

– Syksyllä puhuin, että perussuomalaisten selkä näkyy jo. Ja nyt voi olla, että on kiritty jo rinnallekin. Ja hyvinvointialuevaaleissa olen näkevinäni jo seuraavatkin selät edessä, kokoomuksen ja SDP:n, Kaikkonen heittää.

Ylen mittauksen mukaan aluevaaleissa SDP:tä äänestäisi 22,9, kokoomusta 20,3 ja keskustaa 18,4 prosenttia suomalaisista.

Kaikkonen tarjoaa, että samoilla vaalikahveilla kansa saa äänestää ikään kuin kolmansissakin vaaleissa, nimittäin palautteesta Orpon ja Riikka Purran (ps.) hallitukselle. Hän uskoo, että vaalitappio pakottaisi hallituksen katsomaan peiliin.

– Ja se saattaisi tehdä heille ihan hyvää.

STT haastattelee kaikkien eduskuntapuolueiden puheenjohtajat ennen huhtikuun kunta- ja aluevaaleja. Vaalipäivä on 13. huhtikuuta.

Tuoreimmat aiheesta

Antti Kaikkonen