Ketkä SM-liigafinalistit ovat tyrkyllä MM-Leijoniin? Kaksi erittäin vahvaa nimeä nousee esiin
Jääkiekon SM-liigan finaalit ovat tänään kriittisessä pisteessä, kun karavaani siirtyy Lahteen. Meneekö Tappara jo sarjassa 3–1-johtoon vai tuleeko Pelicans rinnalle? Yksi iso kysymys liittyy myös siihen, että ketkä finaaleissa pelaavat pelaajat voisivat olla tyrkyllä Leijonien MM-kisajoukkueeseen?
Leijonien MM-leiritys huipentuu ensi viikolla, kun ohjelmassa on Tshekin EHT-turnaus. Suomen kisaryhmä julkistetaan joko sunnuntaina 5. tai maanantaina 6. toukokuuta. Tämä tarkoittaa sitä, että Liigan finaalit ehtivät päättyä ennen joukkueen julkistusta.
Mahdollinen seitsemäs ja ratkaiseva finaali pelataan torstaina 2. toukokuuta.
Ketkä Liigan finalistit ovat vahvasti ehdolla Leijonien MM-kisajoukkueeseen? MTV Urheilu perkasi tilannetta läpi näyttöjen perusteella.
Vahva kandidaatti
Christian Heljanko, Tappara
Heljanko, 27, on ollut koko kauden ajan vakuuttava Tapparan tolppien välissä. Kun kirvesrinnat muuttivat tyyliään, Heljangon merkitys korostui. Heljanko ei ole pelkästään tyrkyllä Leijoniin, vaan hän kamppailee täysin rinnoin peliajasta kevään MM-kisoissa. Niin hyvä hän on.
Veli-Matti Vittasmäki, Tappara
Leijonien puolustus on mennyt ja on menossa totaalisen uusiksi viime vuosien kisaryhmiin nähden. Sivussa on muun muassa pitkäaikainen luottopuolustaja Atte Ohtamaa, jonka paikalle on ehdolla Tapparan puolustuksen kivijalka, 33-vuotias Veli-Matti Vittasmäki. Hän pelaa aivan uskomattoman hyvää jääkiekkoa tällä hetkellä. Vittasmäki on vuoden varma luutija, minkä lisäksi hänen luistelunsa riittää tempokiekkoon. Mainio kookas puolustaja, jolle on käyttöä myös MM-tasolla.
Juttu jatkuu kuvan alla.
Tyrkyllä
Niklas Kokko, Pelicans
Finaaleiden maalivahtitaistelussa Kokko, 20, ei ole kalvennut yhtään kollegalleen Heljangolle. Kokko on ollut vakuuttava illasta toiseen. Nuori veräjänvartija teki yhden merkittävän virheen keskiviikkona Tampereella, mikä maksoi heti hintaa. Mutta. Millaisen pelin hän sen jälkeen pelasikaan! Kokko on yksi lahjakkaimmista suomalaismaalivahdeista pitkään, pitkään aikaan. Ei olisi yhtään ihme, jos hänestä tulee seuraavan 5–10 vuoden aikana NHL-supertähti. Mutta että onko hänen aikansa vielä, kun puhutaan Leijonista? Se on eri kysymys. Kokko ei ole pelannut vielä kertaakaan EHT-tasolla, eikä hän ole tuttu tapaus Leijonien päävalmentajalle Jukka Jaloselle tai muulle johtoryhmälle. Leijoniin on paljon eurovahteja tyrkyllä, minkä myötä voi olla, että Kokko joutuu odottelemaan vielä vuoroaan. Mutta sen aika tulee kyllä.
Otto Leskinen, Tappara
Leskinen, 27, nakutti varsin kelvolliset pisteet runkosarjassa (50 ottelua, 6+26=32) ja hän on ollut hyvä myös pudotuspeleissä, jos puhutaan itse pelaamisesta. Eri asia on se, että onko Leskinen niin poikkeuksellisen hyvä, että hänelle löytyy selkeä tontti Leijonien MM-joukkueesta? Ei välttämättä. Sen takia varsin lupaavasti pelaava Leskinen on ”tyrkyllä”-osastossa.
Nousussa
Oiva Keskinen, Tappara
20-vuotias Keskinen on ollut liigafinaaleiden paras kenttäpelaaja yhdessä Pelicansin Ryan Laschin kanssa. Keskinen pelaa tällä hetkellä aivan briljanttia jääkiekkoa. Hyvä poika, voisi herkästi sanoa. Keskisen tulevaisuus näyttää valoiselta. Iso huomio kääntyy kuitenkin siihen, että Liigassa väläyttely ei tarkoita automaattisesti sitä, että lupaava yksilö pärjäisi suoraan myös kansainvälisissä ympyröissä. Tästä hyvä esimerkki on TPS:n Viljami Marjala, 21, joka loisti Liigassa, mutta ei saanut parastaan irti Leijonien Latvia- ja Ruotsi-otteluissa. Keskinen on nouseva nimi, jonka kohdalla voi povata sitä, että hänet nähdään ensi kaudella EHT-ympyröissä. Tiedä sitten, että kuinka pitkälle tie silloin kantaa. Suunta on hyvä.
Juttu jatkuu kuvan alla.
Petteri Puhakka, Tappara
Puhakka, 23, on tehnyt hiljalleen nousua kohti huippua. Puhakka esiintyi lupaavasti jo toissa kevään Liigan finaaleissa, milloin hän oli vielä nelosketjun laituri. Nyt Puhakka on Tapparan pelillisen ykkösketjun tuloksen tekijä. Kuten Keskiselle, Puhakalle voi povata EHT-aikaa ensi kaudelle. Sen verran lupaavia näyttöjä Pyhäjoen seppä tällä hetkellä antaa.
Täysi arvoitus
Anton Levtchi, Tappara
Tässä on koko liigakevään isoin mysteeri. Tapparan kultakypärä Levtchi, 28, väläytteli osaamistaan niin TPS- kuin KalPa-sarjassa, mutta aivan tykkipelejä häneltä ei ole tuoreeltaan nähty. Levtchi on kyllä vaarallinen ja hän pystyy kyllä tekemään taikojaan hyökkäyspäässä, mutta tulospuoli on jäänyt vaisuksi. Kuusi edellistä peliä: 0+0. Kärsiikö loukkaantumisesta? Taitoa Levtchillä kyllä on, mutta nykyinen tehottomuus on luonut isoja kysymysmerkkejä hänen yllensä.
Liiga-videot
-
Lataa lisää
Uusimmat
-
00:01
Mielipuolista: Real Madrid iski viime minuuteilla takaa finaaliin – alla dramaattinen videotuomio
-
23:23
Iranilainen Kultaisen karhun voittaja vankilaan – perusteena "salaliitto valtion turvallisuutta vastaan"
-
22:58
Raju hyökkäys elokuvateatterissa – nyrkkeilijä pieksi katsojan silmittömällä tavalla
-
22:53
MTV Uutiset Saksassa: Yksi Stubbin vierailun Suomi-teema upposi isäntiin kuin kuuma veitsi voihin
-
22:53
Hämmentävä episodi kesken huippuvaarallisen tilanteen Mestarien liigan suurottelussa – "Ei voi mennä läpi"
-
22:34
Suutelukohussa ryvettynyt jalkapallopomo joutuu oikeuden eteen
-
22:32
Piikittelyä Mestarien liiga -jättien välillä – katso, kuka legenda bongattiin Madridin katsomosta
-
22:16
Moni Malmön juutalainen on jättänyt kaupungin suurmielenosoitusten ajaksi: "Tunnelma saattaa muuttua aggressiiviseksi"
-
22:01
Irlannin viisuedustaja yritti sisällyttää Palestiinaa tukevan kannanoton lavameikkiinsä – EBU vihelsi pelin poikki
-
21:59
Aada uskoo tulleensa huumatuksi: "Tuntui, että mä kuolen" – näin THL:n ylilääkäri parantaisi testausta
-
21:59
Britannia karkotti Venäjän puolustusasiamiehen – Zaharovalta tyly vastaus
-
21:47
Finnairin lentokone evakuoitiin Helsinki-Vantaalla – kyydissä ollut ministeri Henriksson kehui henkilökunnan toimintaa
-
21:32
Kova vahvistus: NHL-supertähti tulee MM-kisoihin
-
21:29
Shokkitulos: neljännen sarjatason joukkue pudotti helsinkiläisen liigaseuran – "Katastrofi tästä tuli"
-
21:20
Viron puolustusministeri MTV:lle: Tätä Venäjän sabotaasista voidaan odottaa
-
21:19
Dorothea Wierer pohti, jatkaako uraansa – nyt se selvisi
-
21:08
Euroviisujen väliaikanumerossa piikitellään Suomelle – lavalle marssitetaan myös muumit
-
20:58
Leikkisän modernit mökit – tässä on kymmenes Suomen kaunein koti: Kesämökit -finalisti
-
20:50
Kalle Rovanperältä suora vastalause MM-rallin uudistuksesta ja "säälipisteistä" – ennakoi uhkakuvan toteutuvan: "Ihan helposti voi tulla sekin"
-
20:46
Omakotiliitto: Sähkön siirtomaksussa huimia eroja – nämä ovat nyt kalleimmat ja halvimmat yhtiöt
-
Lataa lisää