Lämpimät kevätkelit saavat odottaa: Lumi- ja räntäsateet mahdollisia, lämpötila lähellä nollaa

Lehtikuva
Julkaistu 07.05.2017 19:50(Päivitetty 08.05.2017 05:40)
Toimittajan kuva

Jari Heikkilä

jari.heikkila@mtv.fi

Lämpimistä kevätkeleistä haaveilevat joutuvat odottelemaan – jälleen.

Alkavalla viikolla on koleaa ja sadekuuroja tulee niin vetenä, räntänä kuin lumenakin, kertoo MTV:n meteorologi Mette Mannonen. Sadekuurojen välillä aurinkokin voi tosin näyttäytyä.

– Aamulla lumi- ja räntäsateet ovat mahdollisia Lounais-Suomessa. Päivällä lumi- ja räntäkuurot yleistyvät muuallakin maassa. Aamulla lämpötilat ovat lähellä nollaa tai pakkasella, kertoo Mannonen.

Eikä suurta lämpenemistä ole odotettavissa päivän edetessäkään: Elohopea liikkuu päivällä viiden asteen molemmin puolin. Pohjoisessa ollaan lähellä nollaa päivälläkin. Lisäksi lounaisilla merialueilla tuulee kovaa.

Sama kylmä kyyti jatkuu muinakin päivinä. Öisin on pakkasta ja päivät ovat pitkälti maanantain kaltaisia.

Mannonen väläyttää kuitenkin aavistuksen toivoa loppuviikolle:

– Tämänhetkisten ennusteiden mukaan loppuviikolla ehkä poutaantuu ja lämpenee, Mannonen toteaa.

Tuoreimmat aiheesta

Kotimaa