Kevät tuli Korkeasaareen – karhut heräsivät talviuniltaan

karhu, Korkeasaari, talviuni
Hetki kurkistelua, sitten kirmaamaan lumihankeen. (kuva: Korkeasaari)
Julkaistu 01.03.2018 13:00

MTV UUTISET

Korkeasaaressa on tulossa kevät. Eläintarhan kaksi naaraskarhua ovat heränneet talviuniltaan.

Korkeasaaren tiedotteen mukaan karhut nukkuivat lähes neljä kuukautta, sillä ne vetäytyivät talvipesäänsä marraskuun alussa. Unet kestivät pidempään kuin kahtena edellisenä vuotena.

Eläintenhoitajien mukaan karhut ovat vasta laiskasti hereillä, eivätkä olleet vielä ilmaisseet halua päästä ulos. Ne ovat maistelleet pieniä määriä kevyttä ravintoa.

Tänä talvena karhujen talvitilaa oli ensi kertaa pimennetty luonnonvalolta. Viime keväänä otsot heräsivät lämpimiin keleihin helmikuun puolivälissä ja vuotta aiemmin ne olivat jalkeilla jo helmikuun alussa. Karhut havahtuvat normaalisti talviunen aikana muutaman kerran vaihtaakseen asentoa ja juodakseen ennen unien jatkamista. Suomen metsien karhut heräävät yleensä maalis-huhtikuussa.

Tuoreimmat aiheesta

Kotimaa