Caitlyn Jennerin mukaan hän ei ole puhunut Khloé Kardashianin kanssa viiteen vuoteen.
Aktivisti ja olympiamitalisti Caitlyn Jenner 70, osallistuu parhaillaan brittien Pelastakaa julkut eli I'm a Celebrity...Get Me Out of Here! -ohjelmaan. Realitysarjassa julkisuudesta tunnetut henkilöt kilpailevat erilaisissa tehtävissä viidakossa.
Kisaamisen ohessa Jenner on tehnyt muille kilpailijoille paljastuksia elämästään. Vuonna 1976 olympiakultaa Bruce Jennerinä voittanut Caitlyn muutti syksyllä 2015 sukupuolensa virallisesti naiseksi ja nimekseen Caitlyn Marie Jenner.
LUE MYÖS: Caitlyn Jenner julkaisi kuvan kymmenen vuoden takaa – fanit innostuivat: "Haasteen voittaja on löytynyt"
Naiselta kysyttiin, kenelle hän kertoi ensimmäisenä sukupuolen korjauksestaan.
– Ensiksi vuorossa olivat lapset. Aloitin pojastani Brandonista. Hän sanoi minulle, että on aina ollut ylpeä minusta, mutta ei ollut koskaan ylpeämpi kuin silloin, Jenner muisteli.
– Kävin läpi jokaisen lapsen. Jostain syystä Khloé oli jostain tässä prosessissa v**tuuntunut. Siitä on viisi tai kuusi vuotta, enkä ole oikeastaan ole puhunut hänelle sen jälkeen.
Caitlyn ja Khloén äiti Kris Jenner avioituivat 1991 ja erosivat vuonna 2014. Caitlyn oli Khloé, Kim, Rob ja Kourtney Kardashianin isäpuoli yli 20 vuotta.
– Olimme todella läheisiä, kasvatin Khloén viisivuotiastaan lähtien, en tiedä mikä hänen ongelmansa on, Jenner pohtii.
LUE LISÄÄ: Caitlyn Jenner julkaisi kuvan kymmenen vuoden takaa – fanit innostuivat: "Haasteen voittaja on löytynyt"
Jenner on aikaisemmin kertonut, että tiensä naiseksi alkoi jo 80-luvulla ja hänen ex-vaimonsa Kris Jenner oli tietoinen miehensä sukupuoli-identiteetin moninaisuudesta.
Khloén on puolestaan kerrottu olevan tuohtunut Caitlynille tämän julkaistua vuonna 2017 muistelmateoksen, jossa kertoi Krisin olleen tietoinen hänen prosessistaan, kun pari oli vielä yhdessä.
Lähde: The Sun