Kiilaako Jokerit ohituskaistaa Liigaan? Liiga-tavoitteista puhuneen Kiekko-Espoon pomo kertoo tunnelmistaan

1.03996828
Kuvassa Kiekko-Espoon Sami Anttila.Petri Saarelainen
Julkaistu 23.03.2022 08:30
Toimittajan kuva
Eren Gürler

eren.gurler@mtv.fi

@ErenGee

Mestiksessä pelaava Kiekko-Espoo kertoi julkisesti tavoitteistaan nousta Liigaan viime keväänä, ja Espoossa liigakiekko on edelleen tavoitteena. KHL:stä lähtenyt Jokerit saattaa kuitenkin mutkistaa Liigan laajenemiskuvioita.

– Lähtökohtaisesti tilanne ei ole meidän osalta muuttunut. Meidän fokus on se, että olemme kahden vuoden päästä siinä, että kelpoisuusvaatimukset täyttyy, Kiekko-Espoon puheenjohtaja Ami Rubinstein kertoo MTV Urheilulle.

Liigatavoitteen eteen tehdään Espoossa töitä jatkuvasti. 

– Tietysti kaikki, mitä me tehdään, on sen eteen. Urheilu- ja junioripuolella tilanne on erinomaisen hyvä liigapolkua ajatellen. Talouden puolella on vielä tekemistä. Pandemian jälkeen pitäisi saada yleisö löytämään takaisin hallille, ja yhteistyökumppaneiden puolella kehittää toimintaa eteenpäin, Rubinstein avaa seuran tilannetta.

Varsinaisia keskusteluja Liigan suuntaan ei ole käyty, mutta luotto on kova, että Liigan kelpoisuusehdot täyttyvät parin vuoden päästä. Menestys Mestiksessä on yksi tärkeä palanen, ja tällä hetkellä se puoli on kunnossa, kun Kiekko-Espoo on sarjassa kolmantena.

– Meidän pitäisi olla jatkuvasti Mestiksen kärkisijoista taisteleva joukkue, ja siihen suuntaan toimintaa kehitetään. Urheilupuolella meidän eteneminen on tällä hetkellä hyvää.

Jokereille paikka jääkiekkokentästä

Jokerit irtautui venäläisestä KHL-sarjasta, kun Venäjä hyökkäsi Ukrainaan. Helsinkiläisjoukkue on tällä hetkellä ilman sarjaa, mutta paluu kotimaiseen Liigaan on noussut puheenaiheeksi. Kiekko-Espoossa asiaa ei nähdä ongelmana.

– Mitään vahvoja mielipiteitä ei ole suuntaan eikä toiseen. Jos ajatellaan yleisesti suomalaista jääkiekkoa ja pelaajien kehittymistä, on varmasti tärkeää, että Jokereiden kaltaiselle toimijalle löytyy paikka jääkiekkokentästä, Rubinstein sanoo.

Entä jos Jokerit nousisi Liigaan ohituskaistan kautta ennen Kiekko-Espoota?

– Ei meillä mitään sitä vastaan ole, kuuluu Kiekko-Espoon puheenjohtajan selkeä vastaus.

Jokereiden kotihalli Helsingin Ilmalassa ammottaa nyt tyhjänä, eikä joukkue näillä näkymin pelaa hallissa niin kauan kuin se on venäläisomistuksessa. Jokerit on toisin sanoen vailla kotihallia. HIFK:n toimitusjohtaja Jukka Valtanen kommentoi Helsingin Sanomille, että Jokerit on tervetullut liigaan, mutta saman hallin käyttäjäksi HIFK:n kanssa Valtanen ei Jokereita halua.

Jokereiden pelaaminen Espoossa on ollut yksi spekulaation aihe. Rubinstein ei suoraan tyrmää Jokereiden mahdollista pelaamista Metro Areenalla.

– Näihin olosuhdekysymyksiin en mielellään ota kantaa suuntaan tai toiseen. Jokereilla on varmasti omat lähtökohdat, mitä he etsii ja katsoo, Rubinstein kommentoi.

Tuoreimmat aiheesta

Urheilu