Kiinalaismies turvautui varsin erikoisiin menetelmiin saadakseen uutta elektroniikkaa.
The Independent kertoo kiinalaismiehestä, joka sai vankeutta myytyään kolmeviikkoisen tyttärensä verkossa. Lehden mukaan mies halusi ostaa tuloilla uuden kännykän.
Kaakkois-Kiinassa Fujianin provinssissa asuva mies löysi ostajan vastasyntyneelle tyttärelleen QQ-nimiseltä sosiaalisen median sivustolta, kertoo kiinalaisjulkaisu People´s Daily Online.
Ostaja löytyi sivustolta vaivattomasti, ja kauppasumma oli lopulta 2 500 puntaa eli yli 3 200 euroa. Myynnistä saaduilla varoilla mies ajatteli ostaa iPhonen sekä moottoripyörän.
Lehden mukaan vauvan ostanut anonyyminä pysyttelevä henkilö osti vauvan sisarelleen. Independentin mukaan vastasyntynyt on edelleen ostajan sisarella hoidossa, sillä lapsen oikeat vanhemmat eivät pysty rahallisesti elättämään vauvaa.
Lapsen äiti työskenteli lehtitietojen mukaan useissa osa-aikatöissä sillä aikaa, kun mies vietti lähes kaiken aikansa internet-kahviloissa.
Molemmat vanhemmat olivat 19-vuotiaita, kun saivat tietää odottavansa vauvaa. Lehtitietojen perusteella raskaus ei ollut suunniteltu.
Ostaja marssi poliisin pakeille heti ostettuaan vauvan. Vauvan myynyt äiti pakeni kaupungista heti kauppojen jälkeen, mutta poliisi onnistui jäljittämään hänet ja nyt syyttävät häntä laittomasta kaupasta.
– Olen itse adoptoitu, ja moni kotikaupungissani lähettää lapsiaan muualle kasvatettavaksi. En oikeasti tiennyt, että se on laitonta, vauvan äiti kuvaili poliisille.
Epoch Times -julkaisun mukaan äiti on saanut kaksi ja puoli vuotta ehdollista vankeutta. Lapsen kaupannut isä puolestaan joutui kolmeksi vuodeksi vankilaan.