Kiinalaisten kivityömiesten epäillään joutuneen pakkotyöhön Suomessa

Oulaislaista miestä syytetään ihmiskaupasta ja kolmea muuta avunannosta ihmiskauppaan.

Oulaislaista miestä vastaan on nostettu syyte ihmiskaupasta tapauksessa, jossa kiinalaisten kivityömiesten epäillään joutuneen ihmiskaupan uhreiksi.

Kolme muuta miestä on saanut syytteen avunannosta ihmiskauppaan. Lisäksi kolmeen yhtiöön on kohdistettu yhteisösakkovaatimus, kertoo Syyttäjälaitos.

Kiinalaisten työntekijöiden epäillään joutuneen työperäisen ihmiskaupan uhreiksi Oulaisten, Pyhäjoen ja Merijärven alueella Pohjois-Pohjanmaalla toimivalla kivilouhoksella ja tehtaalla. 

Heidän epäillään joutuneen työskentelemään pakkotyössä sekä olemaan muissa ihmisarvoa loukkaavissa olosuhteissa.

Syytteet liittyvät vuosien 2017–2023 tapahtumia koskevaan vyyhtiin, jossa on ollut 14 uhria ja 7 rikoksesta epäiltyä. Osaa epäillyistä ei tavoitettu esitutkinnassa.

Yhden epäillyn osalta syyttäjä teki riittämättömän näytön perusteella päätöksen olla syyttämättä.

Epäillyt ovat kuulusteluissa kiistäneet syyllistyneensä rikokseen.

Syytteitä puidaan myöhemmin Oulun käräjäoikeudessa.

Lue myös:

    Uusimmat