Kiinan ulkomaankauppa piristyi kesäkuussa – yllätti ekonomistit

2:11img
Koronavirus on kiristänyt Yhdysvaltojen ja Kiinan välejä entisestään kevään aikana. (24.5.)
Julkaistu 14.07.2020 10:05

MTV UUTISET - STT

Kiinan ulkomaankauppa kasvoi yllättäen kesäkuussa, kertoo maan tullilaitos. Tuonti kasvoi 2,7 prosenttia ja vienti 0,5 prosenttia vuoden takaisesta.

Uutistoimisto Bloombergin kyselyssä ekonomistit odottivat tuonnin supistuvan 9 prosenttia. Myös vienti sujui ennakoitua paremmin.

Ulkomaankaupan piristyminen on huomattavaa, sillä toukokuussa tuonti romahti 16,7 prosenttia ja vienti 3,3 prosenttia. Tammi-kesäkuussa tuonti putosi vuoden takaisesta yli 7 prosenttia ja vienti runsaat 6 prosenttia.

Tullin tiedottaja Li Kuiwen sanoo, että Kiinan ulkomaankauppa osoittaa elpymisen merkkejä. Hän varoitti kuitenkin, että ulkoinen ympäristö on entistä synkempi ja monimutkaisempi, koska koronakriisi on työntämässä maailmankaupan syvään taantumaan.

Lue myös: Yhdysvaltain ja Kiinan kiista kärjistymässä entisestään – ulkoministeri Pompeo kutsui Kiinan aluevaatimuksia laittomiksi

Tuoreimmat aiheesta

Kiina