Kiinassa päätetään kiistellystä Hongkongin turvallisuuslaista – laki kieltäisi vallankumouksellisen liikehdinnän

1:56img
Video: Kiina on ottamassa käyttöön uutta kansallista turvallisuuslakia Hongkongissa.
Julkaistu 28.05.2020 09:27

MTV UUTISET – STT

Kiinan kansankongressin on määrä äänestää tänään kiistellystä Hongkongin turvallisuuslaista. Lakiesitys kieltäisi muun muassa vallankumouksellisen liikehdinnän ja ulkomaisen vaikuttamisen erityishallintoalueella.

Hongkongissa on ollut useina päivinä rajua yhteenottoja alueen erityisaseman päättymistä pelkäävien mielenosoittajien ja poliisin välillä.

Yhdysvaltain ulkoministeri Mike Pompeo totesi eilen, ettei maa voi enää pitää Hongkongia aiempaan tapaan Kiinan itsehallinnollisena alueena. Päätös voi merkitä sitä, että Hongkong menettää Yhdysvaltain sille myöntämiä kauppaetuja.

Tuoreimmat aiheesta

Kiina