Kiinteistönvälittäjät: Vanhojen asuntojen kauppa kasvoi lievästi alkuvuonna

asuntokauppa
Kiinteistönvälittäjien mukaan erityisen hyvin ottajansa ovat löytäneet uudet kerrostaloasunnot. Str / Lehtikuva
Julkaistu 13.06.2017 09:39

MTV UUTISET - STT

Uudet asunnot ovat käyneet alkuvuonna kaupaksi, mutta käytettyjen asuntojen puolella tahti on maltillinen. Näin summaa Kiinteistönvälitysalan Keskusliitto (KVKL) asuntomarkkinoiden tilanteen tammi-toukokuulta.

Liiton mukaan erityisen hyvin ottajansa ovat löytäneet uudet kerrostaloasunnot.

Käytettyjä kerrostaloasuntoja välitettiin tammi-toukokuussa noin 2 prosenttia enemmän kuin viime vuoden vastaavana ajankohtana.

Kuluttajien luottamuksen vahvistuminen on vahvistanut Suomen asuntomarkkinoita, ja kaupankäynti on nopeutunut viime kuukausina koko maassa, kertoo KVKL:n toimitusjohtaja Jukka Malila tiedotteessa.

– Esimerkiksi omakotitalojen ja suurten perheasuntojen kauppa on nopeutunut ja myyntiajat lyhentyneet kesää kohden koko maassa, liitto tiedottaa.

KVKL:n mukaan tiedot perustuvat liiton valtakunnalliseen kauppatietopalveluun.

Tuoreimmat aiheesta

Talous