Kilpauransa lopettamisesta torstaina ilmoittanut taitoluistelutähti muuttaa syksyllä Italiaan.
Kiira Korpi, 26, ilmoitti torstaina 27. elokuuta lopettavansa menestyksekkään kilpauransa ja siirtyvänsä luisteluammattilaiseksi.
Urheilu-uran päättyminen tuo muutoksia myös yksityiselämän saralle.
Kiira nimittäin muuttaa syksyllä mallina työskentelevän poikaystävänsä Arthur Borges Seppälän luo Milanoon.
Pariskunta on iloinen saadessaan viettää enemmän aikaa yhdessä.
– Muutamme yhteiseen kotiin. Arthur on ollut tärkeä tuki lopettamispäätöstä tehdessä, Kiira jutteli tiedotustilaisuudessaan.
– On kiva päästä asettumaan Italiaan, sillä olen viime vuosina reissannut niin paljon.
Kolminkertaisen EM-mitalistin uuteen arkeen tulee kuulumaan paitsi italian kielen opintoja, myös opintoja Suomessa liikunnan parissa.
– Aloitan pilatesohjaajan koulutuksen, joten lennän Suomeen ainakin kerran kuussa, Kiira kertoi.