Kim Kardashian haluaa tyttönimensä takaisin, vaikka avioero ei ole vielä virallinen.
Vuoden 2021 alussa tosi-tv-tähti Kim Kardashian haki eroa pitkäaikaisesta kumppanistaan Kanye "Ye" Westistä.
Avioeron selvittely on edelleen kesken, mutta Kardashian haluaisi jo pudottaa Westin sukunimen omansa perästä ja olla jälleen pelkästään Kardashian, uutisoi E! News. Lisäksi nainen on pyytänyt oikeudelta, että hänen avioliittostatuksensa muutettaisiin "laillisesti naimattomaksi".
Viihdetoimisto TMZ:n mukaan Kardashian jätti hakemuksen oikeuteen 10. joulukuuta. Käytännössä Kardashian pyytää sitä, että tuomari erottaisi avioeron käsittelyssä vielä keskeneräiset seikat huoltajuudesta ja omaisuuden jaosta irtaalleen avioliittostatuksesta.
Toimenpiteen on tarkoitus auttaa eroavaa pariskuntaa pääsemään elämässään eteenpäin, vaikka selvitettäviä asioita vielä olisikin.
Kanye yrittää voittaa Kimin takaisin
Kardashian haki avioeroa helmikuun 19. päivä "sovittamattomien erimielisyyksien takia", mutta haki silti yhteishuoltajuutta parin neljälle lapselle.
Vaikka omaisuuden jaossa ollaan päästy jonkin verran eteenpäin, West on todennut julkisuudessa kokevansa Kardashianin olevan edelleen hänen vaimonsa, koska ei ole minkäänsortin virallisia papereita todistamassa, että asia olisi toisin.
– En ole ikinä nähnyt mitään papereita, avioero ei ole edes toteutunut... Se ei ole mikään vitsi minulle. Lapseni haluavat vanhempiensa pysyvän yhdessä. Minä haluan, että olemme yhdessä, West totesi Revolt TV:n Drink Champs -ohjelmassa.
Kardashian on kuitenkin siirtynyt selkeästi elämässään eteenpäin ja tapailee nykyään koomikkona tunnettua Pete Davidsonia. West ei ole ottanut ex-rakkaansa uutta suhdetta kuitenkaan tosissaan, vaan pitää sitä lähinnä vitsinä.
Lue myös: Kardashianien lapset hurmaavat TikTokissa – videoiden kommenttikentät täynnä hulvattomia letkautuksia: "North, osaatko tehdä tilisiirron?"
West on maanitellut Kardashiania takaisin muun muassa runoilemalla konsertissaan laulunsa sanoja uusiksi:
– Sinun täytyy juosta takaisin luokseni. Tarkemmin sanottuna Kimberlyn, West räpäytteli Runaway-kappaleessaan.
Rakkaudentunnustus ei selkeästi toiminut kuitenkaan Westin toivomalla tavalla, sillä Kardashian haki oikeudelta "virallista naimattomuutta" heti seuraavana päivänä.
Lähde: E! News
Korjattu otsikosta pois ylimääräinen n-kirjain 15.12. klo 7.52.