Kanye West soitti uuden ye-albuminsa ystävilleen Wyomingissa. Levyn kansitaide syntyi Kim Kardashianin mukaan viimehetkillä.
Räptähti Kanye Westin on kahdeksas studioalbumi ye julkaistiin ensimmäinen päivä kesäkuuta. West järjesti albumilleen julkaisujuhlan, jossa hän soitti levytyksen läpi läheisille ystävilleen ja samalla striimasi juhlat nettiin.
Uudesta albumista ei tihkunut paljoa ulkopuolelle. West julkaisi kaksi kappaletta kevään aikana, mutta alusta asti spekuloitiin, ettei kumpaakaan biisiä kuultaisi tulevalla levyllä, jonka nimeksi artisti ilmoitti alunperin Love Everyone.
Räppärin vaimo, tosi-tv-tähti, Kim Kardashian West kertoi Twitter-tilillään Kanyen ottaneen levyn albumikuvan heidän ollessaan matkalla kuuntelujuhlaan. Kanye ja Kim edustivat juhlissa yhdessä neonvärisissä paidoissa.
– Kanye otti iPhonellaan levynkannen kuvan matkalla albumin kuuntelujuhlaan, Kardashian kirjoitti.
Twitter täyttyi perjantaina niin kehuista, kuin vihaisista kommenteista Westin uutta levyä koskien. West on ollut useaan otteeseen otsikoissa viimeviikkoina annettuaan tukensa Yhdysvaltojen presidentti Donald Trumpille ja vihjattuaan, että vuosisatoja kestänyt orjuus Yhdysvalloissa olisi ollut orjien oma valinta.
Artistin viimeisin kohautus oli, kun hän osti oikeudet Whitney Houstonin kylpyhuoneesta otettuun kuvaan ja teki siitä Pusha T:n kansikuvan. Houston kuoli kylpyammeeseen vuonna 2012. Albumin kansikuvaksi päätynyt otos oli otettu vuosia ennen tähden kuolemaa.
– Kolme viikkoa sitten halusitte Kanyen pään pölkylle, nyt kaikki on unohdettu? Kaverini puolesta kyselen, yksi käyttäjä totesi.
– Kuvitelkaa, että joku ei kuuntele ye:tä Kanyen poliittisten mielipiteiden takia.
– Kanyen levy on seitsemän kappaleen verran silkkaa kultaa. En pysty edes kuvailemaan, kuinka onnellinen olen, että hän julkaisi uuden levyn, kiitos Kanye West, eräs hehkutti.
– Meinaatte tukea Kanyen uutta levyä, vaikka hän sanoi, että teidän esi-isänne olivat liian laiskoja vapauttaakseen itsensä orjuudesta?
Kanye Westin on määrä julkaista Kid Cudin kanssa yhteinen projekti viikon päästä perjantaina. West paljasti 2. kesäkuuta Twitterissä tulevan Kids see Ghost -yhteisprojektin kappalelistan.