F1-tähti Kimi Räikköseen liitetty kanadalaisnainen on järkyttynyt häntä vastaan tehdystä rikosilmoituksesta. Montrealilaisen naisen väitetään kiristäneen Räikköstä uhkaamalla paljastaa väitetyn rintojen kourimisen. Räikkönen on vastannut tekemällä naista vastaan rikosilmoituksen.
Räikköstä syyttävä nainen on esiintynyt rohkeilla videoilla, josta yhtä voi katsoa yltä.
Räikkösen jättämässä rikosilmoituksessa naista syytetään kiristyksestä ja ahdistelusta. Kanadalaisen The Starin mukaan rikosilmoitus on jätetty Montrealin poliisilaitokselle.
Nainen väittää Räikkösen kourineen
Naisen mukaan rinnoista kouriminen tapahtui vuonna 2016 Montrealin F1-osakilpailun jatkoilla, joissa nainen oli työskennellyt tarjoilijana.
Montrealilainen nainen on kertonut ahdistelusta blogissaan, jossa Räikköstä ei kuitenkaan nimetä suoraan.
Formulakuljettaja kiistää kaikki häneen kohdistuvat ahdistelusyytökset. Formulatähden lakimiesarmeijaan nimettömänä pysyvän jäsenen mukaan Räikkönen ei tunne naista, eikä ole kosketellut häntä.
Räikköseltä rikosilmoitus
Räikkönen onkin vastannut jättämällä poliisille rikosilmoituksen naista vastaan.
Naista edustava asianajaja kertoo nyt päämiehensä olevan järkyttynyt suomalaiskuskin oikeustoimista häntä vastaan.
– Olemme järkyttyneitä syytöksistä ja siitä, että tämä oli heidän vastauksensa, sanoo asianajaja Jamie Benizri naista edustavasta Legal Logik -lakitoimistosta.
Benizri ei ole kertonut yksityiskohtia alle 30-vuotiaaksi aiemmin väitetyn naisen iästä eikä rahasummasta, jota naisen väitetään Räikköseltä kiristäneen.
Räikkösen lakimiestiimi on kuvannut summaa "erittäin korkeaksi". Tiedotusvälineiden mukaan summa olisi seitsennumeroinen.
"Halusimme keskustella asiasta"
Naisen asianajaja ei myöskään ole kommentoinut hänen julkaisemiaan blogikirjoituksia, joissa kourimissyytökset on esitetty.
Kiristyssyytteisiin mies on kuitenkin ottanut kantaa kertomalla, että naisen ehdotus oli "hienotunteisempi kuin sopia asia rahalla".
– Me halusimme vain keskustella asiasta rauhassa ja päästä yhdessä sopimukseen siitä, mitä asiakkaalleni tapahtui, Benizri sanoo.
Kanadan poliisi ei ole kommentoinut Räikkösen jättämää rikosilmoitusta eikä sitä, aikooko se kuulustella naista.