Kimmo Rintanen TPS:n valmentajaksi

Kimmo Rintanen
Kimmo Rintanen viime kaudella Klotenin penkin takana./ All Over Press
Julkaistu 20.02.2015 11:57

MTV SPORT

TPS:ssä urallaan pelannut Kimmo Rintanen liittyy seuran liigamiehistön valmennukseen.

Rintanen on osa ensi kauden Ari-Pekka Selinin valmennustiimiä ja liittyy mukaan jo nyt. Tällä hetkellä päävalmentajana toimii Jarno Pikkarainen, joka on myös osa ensi kauden valmennustiimiä.

Lähes 15 vuotta sitten Turusta maailmalle lähtenyt Rintanen palaa Tepsiin innostuneena.

– Pääsen tutustumaan loppukauden aikana pelaajiin ja joukkueeseen. Pelillisesti hyvä loppukausi helpottaa tietysti ensi kauden rakentamista, Rintanen kommentoi.

41-vuotias Rintanen voitti TPS:ssä kolme SM-kultaa pelaajana. Hänet palkittiin kahdesti liigan Kultaisella kypärällä. Rintanen pelasi Sveitsin liigaa Klotenissa vuodet 2001-11 ja päätti uransa seuraavalla kaudella Luganossa. Maajoukkueesta Rintasella on olympiapronssi, kolme MM-hopeaa ja MM-pronssi.

TPS ilmoittaa, että myös joukkueenjohdossa tapahtuu muutoksia. Joukkueenjohtajan tehtävistä vastaavat loppukauden ajan Fredrik Norrena ja Osku Valtonen.

Tuoreimmat aiheesta

Liiga