Kingissä yllättänyt Stig: Vatanen voisi hoitaa keikat ja musavideot

Stig
Stig Kingin kulisseissa
Julkaistu 21.02.2015 19:57

Kati Pukki

kati.pukki@mtv.fi

@katipukki

Kingissä nähtiin tänään yllätys, kun Stig asteli katsojien iloksi lavalle musiikkipotpurin päätteeksi.

Muusikko Stig, eli Pasi Siitonen, pistäytyi tänään Kingin suorassa lähetyksessä näyttelijöiden vetämän artistipotpurin vierailevana tähtenä.

– Tulin mielelläni mukaan, varsinkin kun olen jo kerran ollut tuomaristossa, Stig vitsaili viitaten 2. jaksossa nähtyyn Jussi Vatasen tekemään parodiaan hänestä.

Parodia oli lippalakkia myöten hämmentävän yhdennäköinen kohteensa kanssa.

– Siitä oli tuossa puhettakin, että olisi tosi kiva, jos Jussi hoitaisi tästä eteenpäin esimerkiksi videokuvaukset ja keikat. Ei tarvitsisi itse mennä paikalle, Stig heittää.

Stig Jussi Vatanen 2

Jussi Vatanen Stiginä

Stigillä on itselläänkin kokemusta huumoriviihteen tekemisestä Stig Dogg -ajoiltaan. Vielä ennen vuotta 2011 hän teki musiikkia ja keikkaili Stig Dogg -artistinimellä ja parodioi yhdysvaltalaista kaupallista hip hop - ja R’n’B-kultturia.

Vaikka Stig nyt onkin omien sanojensa mukaan ”vakavasti otettava artisti”, on hän onnistunut säilyttämään tyylissään myös humoristisen vivahteen.

– Vaikea sanoa, onko Stig Dogg -aikoja ikävä. Tavallaan on ja tavallaan ei. Se oli hauskaa aikaa, mutta on myös kiva tehdä tätä vähän toisenlaisella kulmalla. Ja onneksi sitä huumoriakin voi välillä hivuttaa mukaan. Esimerkiksi 6. maaliskuuta ilmestyvä uusi single ja video menevät taas vähän siihen suuntaan, uutta levyä valmisteleva Stig vihjaa.

Katso vielä Stigin esiintyminen tähtipotpurin lopussa:

Sisältö ei valitettavasti ole saatavilla.