Kirja-arvio: Hyvän historia – Ihmiskunta uudessa valossa

Ihmiset ovatkin pohjimmiltaan hyviä ja kunnollisia eivätkä halua pahaa toisilleen. Tätä maksiimia alankomaalainen historioitsija Rutger Bregman todistaa kirjassaan "Hyvän historia – ihmiskunta uudessa valossa" lukuisin ja toisinaan varsin yllättävinkin esimerkein. 

Monet tutkimukset, kaunokirjalliset tuotteet ja jopa historian tapahtumat saavat tässä kirjassa aivan uuden tulkinnan, jotka todellakin kirjan nimen mukaisesti näyttävät ihmiskunnan historian aivan uudessa valossa. 

Hyvän historian tarkoitus ei ole kertoa poikkeuksista, jolloin ihminen on toiminut hyväntahtoisesti ja toisia kunnioittaen vaan Bregmaninin näkemyksen mukaan koko ihmiskunnan historia on hyvän historiaa. Pahuutta, kuten sotia, on niinikään ollut paljon mutta nekin Bregman pystyy selittämään parhain päin. Bregman on ikään kuin muuttanut historiallisten tapahtumien tulkinnan päälaelleen. Hän onnistuu kuvailuissaan hyvin ja vakuuttaa lukijan. 

Sivistys ei olekaan mikään pintasilaus

Perinteinen tai ainakin varsin yleinen näkemys ihmisten keskuudessa tuntuu olevan, että ihmiset ovat itsekkäitä oman edun tavoittelijoita, siis monensorttisia kyynärpäätaktikkoja. Sivistys on vain pintasilaus, joka katoaa nopeasti, kun joudumme kriisitilanteisiin. Väärin, sanoo Bregman, yleistys ei hänen mukaansa pidä paikkaansa. 

Sivistys on vain pintaa -ideologiaa edustaa muun muassa laajasti tunnettu Kärpästen herra -romaani. Siinä kerrotaan autiolle saarelle haaksirikkoutuneista pojista, jotka muuttuvat ajan myötä järkevistä nuorukaisista toisiaan vihaaviksi villi-ihmisiksi. Romaanin tarkoitus oli osoittaa, kuinka ihmiset muuttuivat hyvistä pahoiksi, sivistyneistä villeiksi, kun yhteiskunnan hauraat suojarakenteet katovat. Fiktiivistä kirjaa on pidetty hyvänä kuvauksena sivistyksen pintakerroksen katoamisen vaikutuksista. 

Bregman etsi ja hieman yllättäen myös löysi tosielämän tapahtuman, jossa nuorukaiset oikeasti ajautuivat autiolle saarelle pitkäksi aikaa. Bregman sai selville, että ainakaan tämä todellisuuden poikajoukkio ei muuttunut toisiaan tappaviksi villeiksi vaan päin vastoin pojat olivat erittäin järjestelmällisiä ja ottivat toiset hyvin huomioon.

Pahuutta todistelevat tutkimukset uudessa valossa

Bregman käy läpi lukuisan määrän historiallisia ja nykypäivän tapahtumia, joilla on pyritty todistelemaan, että ihmiset ovat enemmän tai vähemmän pahoja oman edun tavoittelijoita. Bregman on toista mieltä. Esimerkiksi New Orleansissa  hirmumyrsky Katrinan tapauksessa paikalliset ihmiset eivät olleetkaan ryöstelijöitä vaan pääasiassa toisiaan auttavia hyväntahtoisia ihmisiä. Bregmanin mukaan tiedotusvälineet antoivat tilanteesta aivan väärän kuvan. 

Bregman arvostelee lukuisia kuuluisia psykologisia koeasetelmia, joiden tulokset eivät ehkä osoitakaan ihmisten pahuutta vaikka niin olemme vuosikymmeniä luulleet. 

Esimerkiksi Stanley Milgram teki sähköiskukoneeseen perustuneen testin, jossa koehenkilön piti antaa sähköiskuja sermin takana olevalle "opiskelijalle". Testin tarkoitus oli osoittaa, kuinka kuuliaisesti ihmiset antavat jopa lähes tappavia sähköiskuja, jos heitä käsketään tekemään niin. Todellisuudessa moni ei halunnut antaa liian kovia sähköiskuja ja moni myös kieltäytyi käskyistä huolimatta. 

Uutiset antavat ihmisille kuvan pahuudesta

Kirjassa kritisoidaan myös mediaa ja etenkin uutismediaa, joka antaa maailmasta yksipuolisen ja yleensä negatiivisen kuvan. Yleensähän juuri poikkeamat totutusta kuten onnettomuudet ja katastrofit ovat uutisia. Juuri uutiset antavat ihmisille kuvan, että maailma on paha paikka ja usein myös uutisten kuvaamat ihmiset ovat pahoja: kriminaaleja, diktaattoreita ja ahdistelijoita. 

Niinpä kun ihmisiltä on kysytty, uskovatko he maailman menevän parempaan vai huonompaan suuntaan, tutkimusten mukaan valtaosa maailman ihmisistä sanoo suunnan olevan huono. 

Bregman muistuttaa, että lukuisien selvitysten ja tilastojen mukaan elämme kuitenkin paremmin kuin koskaan aiemmin. Tauteja on vähemmän, ihmisten varallisuus on kasvanut, elämme pitempään ja elämämme on lähes kaikilla mittareilla parempaa kuin menneinä vuosikymmeninä – eikä tämä koske vain rikasta länttä. 

Hyvyyteen vastataan yleensä hyvyydellä

"Hyvän historian" viimeisessä luvussa Bregman antaa self-help-vinkkejä ihmisille. Aika poikkeuksellista historiankirjassa. Vinkkien pääsanoma on korostaa lukijoille, että ihmisten kannattaa uskoa toisten ihmisten hyvyyteen. Hyvyyteen kun vastataan yleensä myös hyvyydellä. Hyvää jakamalla ihmisten välinen luottamus lisääntyy. Bregman myös sanoo, että ihmisten pitäisi yrittää ymmärtää toisia, vaikka se menisi yli ymmärryksen. 

Hyvän historia on erikoinen opus. Se ikään kuin muuttaa menneisyyden, siis historian, aivan toisenlaiseksi kuin mihin olemme tottuneet. Hyvän historia on hyvää luettavaa hyville ihmisille mutta sopii tämä kirja kyynikoillekin ja muille, jotka näkevät vain pahuutta ympärillään.