Kirja-arvio: Tyyliopas aviomiehen murhaamiseksi

Pitkään naimisissa ollut suomalainen Anja B tappoi aviomiehensä 1981 kotonaan lähellä Osloa. Väkivahva Thorvald oli vuosia hakannut sadistisesti vaimoaan. Nöyryytys alkoi hääyönä.

Anja B sai viimein tarpeekseen, ja eräänä yönä hän murhasi yhdellä kiväärinsä laukauksella humalaisen miehensä, joka oli yrittänyt raiskata vaimonsa.

Myöhemmin oikeus totesi Thorvaldin vielä vainajanakin syylliseksi ja katsoi, että Anja B oli jo kärsinyt tuomionsa. Yksi todistajista oli heidän tyttärensä Sonja, joka oli vuosikausia joutunut näkemään äitinsä piinaa.   

Tämä tarina on tosi. Monella eri tyylillä.

Tapauksesta kertoo kirjailijoiden Laura Lindstedtin ja Sinikka Vuolan kirjoittama 101 tapaa tappaa aviomies.

Lindstedtin ja Vuolan kirjan alaotsake on ”menetelmällinen murhamysteeri”. He ovat tarttuneet Alibi-lehden Anja B:n tositapauksesta kertoneeseen juttuun 101 tekstillisen ja kuvallisen prisman säteellä. 101 eri tyyliharjoitusta.

Luvun 101 kirjoittajat nappasivat Simon Bondin kuvakirjasta Satayksi tapaa käyttää kuollutta kissaa.

Erilaisten kirjallisten tyylien käyttämisen moderni klassikko on ranskalaisen kirjailijan Raymond Queneaun (1903-76) Tyyliharjoituksia (1947). Siinä Queneau kertoo täysin banaalin sattumatarinan 99 eri tavalla.

Ennen Anja B:n kärsimystarinoihin pääsyä Lindstedt ja Vuola pohjustavat kirjansa lähtökohtaa. Miksi niin usein nuori nainen tapetaan valkokankaalla, kirjoissa, tauluissa, lauluissa? He halusivat kääntää tämän kuoleman pornon toisin päin. Sopiva tarina löytyi pitkän etsinnän jälkeen.

Alkusanoissaan he myös kertovat, että tarkoituksena oli tietoinen eri tyylien kokeilu ja hyödyntäminen, ranskalaisen Oulipo-kirjailijaryhmän hengessä. ”Kyse on siis erilaisista tekstin tuottamisen tekniikoista, jotka voivat kohdistua tekstin muotoon, sisältöön, rakenteeseen ja tai itse kirjoittamistapahtumaan.”

Lindstedt ja Vuola kertovat myös halunneensa löytää kirjailijakompasseihinsa uusia ilmansuuntia.

Loppu on lukijan mielen, sydämen ja silmän valintaa: mistä tykkää, mikä vaikuttaa emotionaalisesti syvimmin, mikä paljastaa aivan uudenlaisen näkökulman, mitä uutta voi tyyleistä oppia (vaikkapa kaltaiseni kirjoja ahmiva ja kirjallisuutta rakastava amatööri).   

Lukukokemus – tarinan karmeudesta huolimatta - voi olla tyylillisesti hauska, no mutta tämäpäs on jännä -reaktion herättävä, kirjallisuutta ei-opiskelleelle täysin uudenlainen. Mutta myös sisällöltään pysäyttävä. Yksi näistä 101:stä murhakertomuksesta on tyttären lyhyt kirje. Se on teoksen riipaisevin.

Alku oli uusi tuttavuus ainakin tämän arvion kirjoittajalle. Akrostikonissa tarina rakennetaan Raamatun sitaateilla, joiden alkukirjamiet muodostavat lauseen ’Anja ampui miehensä’. Heti perään Anja B:n ja Thorvaldin pitkä väkivallan tanssi tiivistyy 8 sanaan, mutta niitä rönsyilytetään ja rihmastoidaan alaviittein ja niiden alaviittein.      

Tyylejä on myös nuoteista ja lomakkeesta emojeihin, sivujen reunojen yli kuin automaattipuheena kulkevasta mansplainauksesta päälle käyvään versioon intersektionaalisesta feminismistä.

On roisia one-lineria, rapukäännöstä, urheiluselostusta, Norman Mailerin tyyliä ja Mathewsin algoritmia, joka toden totta on kokeellinen (en suosittele luettavaksi torkkuväsyneenä), mutta lopputuloksena on uudellen järjestettyjä Anja B:n kohtalonvaiheita.  

Kaikki ei ole eikä tunnu kokeilulta. Lindstedt ja Vuola kirjoittavat hienosti ja taitavasti, tiivistävät tankaan, puristavat hajuun, laittavat kuolinilmoituksen kouraisevan/painajaismaisen tunteen herättävällä Vuokko Laakson runonpätkällä. 

Lindstedt ja Vuola ovat tehneet paljon kokeilua ja etsintää. Lukija kumartaa ja kiittää kirjailijoita mielikuvituksiaan kutkuttaneesta ihmiskokeestaan. Heidän tyylitaskulamppunsa valokiila on tähdännyt kohdettaan niin monen nurkan takaa.