Kirja: Prinsessa Dianalla oli tapana pulahtaa naku-uinnille erään kuninkaallisen kanssa – ystävyys tyssäsi lopulta kuin seinään

AOP Diana ja Margaret (1)
Prinsessa Dianan ja prinsessa Margaretin ystävyys tyssäsi kuin seinään, kun Diana kertoi julkisuudessa avioliittonsa ongelmista./All Over Press
Julkaistu 17.04.2021 10:03
Toimittajan kuva

Katariina Karjalainen

katariina.karjalainen@mtv.fi

Kuningatar Elisabetin sisar prinsessa Margaret otti nuoren Dianan siipiensä suojaan, kun tämä tuli hoviin. Kaksikon ystävyys loppui kuitenkin lopulta kuin seinään, eikä Margaret antanut Dianalle anteeksi edes tämän kuoltua.

Satu Jaatisen torstaina 15. huhtikuuta julkaistussa teoksessa Paremmissakin piireissä – Kuninkaallisia skandaaleja kautta aikojen (Docendo) sukelletaan siniveristen kohauttaneimpiin käänteisiin jopa vuosisatojen taakse. Kirjassa sivutaan kuitenkin myös modernimman ajan kuninkaallisia sekä luonnollisesti kuninkaallisfanien rakastamaa prinsessa Dianaa.

Jaatisen kirjassa kerrotaan, että Dianalla oli kuninkaalliseen perheeseen tullessaan hyvät välit etenkin kuningatar Elisabetin sisaren ja oman aikansa kohuprinsessan Margaretin kanssa. Myös Town & Country -lehdessä julkaistiin hiljattain otteita Dianasta vuonna 1992 kohutun elämäkertateoksen julkaisseen elämäkerturin Andrew Mortonin tuoreesta kirjasta Elizabeth & Margaret, jossa hän sivuaa myös hovin sisäisiä suhteita paitsi sisarusten, myös Dianan ja Margaretin osalta.

Lue myös: Prinsessa Margaretin matka suosikkityttärestä hovin kapinalliseksi – riitojen värittämä avioliitto, salasuhde 18 vuotta nuorempaan puutarhuriin ja gangsteriin…

Kaksikko löysi toisensa hyvin nopeasti sen jälkeen, kun Diana kihlautui Walesin prinssin kanssa. Charlesin täti vei nuorta Dianaa teatteriin ja ostoksille sekä osallistui tämän kanssa sosiaalisiin tapahtumiin saadakseen tämän tuntemaan olonsa tervetulleeksi kuninkaallisessa perheessä. Elämäkerturi Mortonin mukaan Diana kunnioitti "suojelusenkeliään" suuresti.

AOP Diana Margaret Charles 1981

Prinsessa Margaret yritti saada Dianan tuntemaan itsensä tervetulleeksi kuninkaalliseen perheeseen sen jälkeen, kun Charles ja Diana kihlautuivat vuonna 1981.

– Olen aina jumaloinut Margoa. Rakastan häntä, ja hän on ollut minulle mukava aivan alusta alkaen, hän kirjoittaa prinsessan hehkuttaneen.

Jaatisen teoksesta käy ilmi, että kaksikolla oli jopa salainen harrastus.

– Heidän yhteisenä harrastuksenaan oli ollut käydä yhdessä aamu-uinnilla Kensingtonin palatsin uima-altaalla. Yhteisestä sopimuksesta prinsessat olivat ottaneet uimahetkensä ajaksi valvontakamerat pois päältä, jotta heidän ei tarvinnut välittää uimapuvuista. Tämä harrastus loppui kuin veitsellä leikaten Dianan annettua TV-haastattelun avioliittonsa tilasta, Jaatinen kirjoittaa.

Lue myös: Prinsessa Margaretin 21-vuotias tyttärenpoika Arthur kuninkaallisille poikkeavalla urapolulla – tältä näyttää personal trainerin työt aloittanut komistus

Morton korostaa, että vaikka välit Dianaan olivat pitkään lämpimät, oli Margaretin mielessä aina ensimmäisenä kuningattaren etu. Kun Dianan ja Charlesin liiton rakoilu tuli julki vuonna 1992, Margaret alkoi välittömästi suhtautua vihamielisesti Dianaan, vaikka hänellä itselläänkin oli taustallaan kipeä avioero puolisostaan Anthony Armstong-Jonesista.

AOP Diana ja Margaret

Prinsessa Diana ja prinsessa Margaret olivat läheisiä siihen asti, kun Diana kertoi julkisuudessa avioliittonsa vaikeuksista.

Margaret väitti muun muassa, että kuningatar Elisabet ja prinssi Charles olisivat "tehneet kaikkensa päästäkseen eroon sekopäisestä tytöstä, mutta tämä ei ymmärrä lähteä".

Jaatisen teoksessa kerrotaan niin ikään, kuinka Margaret otti ohjat käsiinsä heti Charlesin ja Dianan asumuseron tultua voimaan. Hän paineli kirjan mukaan äitinsä, siis kuningataräiti Elisabetin, kotiin Clarence Houseen ja keräsi tämän arkistosta äitinsä ja Dianan välisen kirjeenvaihdon. Skotlannissa tuolloin lomailleelle äidilleen Margaret väitti siivoavansa tämän työhuonetta, vaikka ei ollut koskaan tunnettu siitä, että olisi ollut innokas tekemään kotitöitä.

Lue myös: Uusia paljastuksia kenties kiehtovimmasta kuninkaallisesta ystävyyssuhteesta – prinssi Philipin ja prinsessa Dianan välit olivat ainutlaatuiset

– Margaret määräsi autonkuljettajansa töihin, ja kassikaupalla kirjeitä paloi seuraavien tuntien aikana taivaan tuuliin. Autonkuljettaja näki kirjeiden ja kuorien olevan kuninkaallisille papereille kirjoitettuja, mutta hän ei uskaltanut keskeyttää määrätietoisen prinsessan toimia, kirjassa kerrotaan.

Tavallisesti kuninkaallinen kirjeenvaihto säilytetään kirjoittajan kuoleman jälkeen valtiollisissa arkistoissa, mutta Margaret ei ilmeisesti tahtonut, että kukaan pääsisi käsiksi aviokriisissä olleen Dianan ja kuningataräidin keskusteluihin.

Dianan vuonna 1995 BBC:n Panorama-ohjelmassa antamasta kohuhaastattelusta Margaret raivostui Mortonin mukaan niin paljon, että heitti saman tien roskikseen jokaisen käsiinsä saaman lehden, jonka kannessa oli Dianan kuva. 

Lue myös: Herttuatar Catherinea verrataan jatkuvasti prinsessa Dianaan – välttää viimeiseen asti virhettä, joka suisti Charlesin ja Dianan liiton tuhoon

Margaretin kerrotaan myös teroittaneen lapsilleen, ettei heidän tulisi olla missään tekemisissä Dianan kanssa. Morton kertoo artikkelissaan, että Diana olisi tästä syystä toimittanut vuonna 1996 Margaretin tyttären Sarah Chattolle lahjan tämän ensimmäisen lapsen kunniaksi autonkuljettajan välityksellä.

AOP Kuningataräiti ja Diana

Prinsessa Margaret poltti kuningataräidin ja Dianan kirjeenvaihtoa suututtuaan Dianalle.

Prinsessojen välit eivät koskaan korjautuneet ennen kuin Diana menehtyi Pariisissa tapathuneessa auto-onnettomuudessa elokuussa 1997. Jaatinen kirjoittaakin teoksessaan, että Margaretin tuntema paheksunta Dianaa kohtaan kävi selväksi koko maailmalle Dianan hautajaispäivänä. 

– Kun prinsessan arkku kulki surusaatossa Buckinghamin palatsin ohitse, kaikki kuninkaallisen perjeen jäsenet kuningatarta myöden kumarsivat arkulle. Kaikki, paitsi prinsessa Margaret.

Prinsessa Margaret kuoli helmikuussa 2002 saatuaan useita aivohalvauksia. Margaretin terveys oli reistaillut jo pidemmän aikaa ennen hänen kuolemaansa. Tupakointia rakastaneelle prinsessalle tehtiin keuhko-operaatio vuonna 1985. Ensimmäisen kerran hän sai aivohalvauksen vuonna 1998. Kuningataräiti puolestaan kuoli pian nuoremman tyttärensä jälkeen, maaliskuussa 2002.

Tuoreimmat aiheesta

Prinsessa Diana