Kirjailija Eija Mäkinen: Heidi Krohn on nörtti!

Kirjailija Eija Mäkinen paljastaa, että Heidi Krohn aloittaa jokaisen päivänsä kurkistamalla ensimmäiseksi internetin Tigercamin kautta, mitä Kolmårdenin eläintarhan tiikereille kuuluu.

– Heidi on kerta kaikkiaan muuttanut mielikuvani nörtistä! Minuun on tehnyt lähtemättömän vaikutuksen se innostus, jolla hän surffaa netissä ja seuraa web-kameroiden kautta muun muassa petoeläinten elämää niin luonnossa kuin maailman eläintarhoissakin, Mäkinen kertoo.

Krohn ja Mäkinen ovat tunteneet toisensa 20 vuotta. He tapasivat ensimmäisen kerran työn merkeissä vuonna 1989, kun Mäkinen seurasi toimittajana Kalle Holmbergin Helsingin kaupunginteatterille ohjaaman Riivaajat-näytelmän kolme kuukautta kestänyttä harjoitussessiota.

– Silloin saamani ensivaikutelma on vuosien myötä vain vahvistunut: tässä tummassa naisessa on energiaa kuin pienessä kylässä ja aina hymy herkässä, Mäkinen toteaa.

Kirja tiivisti tapaamistahtia

Kaksikon yhteydenpidon rytmi on vaihdellut vuosien aikana riippuen molempien työaikatauluista ja -kiireistä. Välillä Krohn on ollut pitkillä ulkomaanmatkoilla, välillä Mäkisen työprojektit ovat vieneet aikaa ystävien tapaamisilta. Yhteisen projektin myötä tapaamisaikataulu kuitenkin tiivistyi.

– Viime vuoden aikana, jolloin kirjoitin Elämäni kivet -elämäkerran, tapasimme viikoittain. Urakan loppuvaiheessa olimme yhteydessä päivittäin: vaihdoimme tietoja ja kuulumisia tekstareilla, sähköpostilla, puhelimessa puhuen ja kasvotusten.

Idea Elämäni kivet -kirjasta alkoi kehkeytyä kymmenisen vuotta sitten kaksikon yhteisten keskustelujen innoittamana. Vähitellen Krohn ja Mäkinen alkoivat koota materiaalia yhä määrätietoisemmin. Mäkisen mukaan Krohnin haastatteleminen oli projektissa helpointa.

– On suuri nautinto saada keskustella Heidin kaltaisen elämää aidosti rakastavan ja sitä syvällisesti ja monelta kantilta tarkastelevan ihmisen kanssa.

Vihdoin valmista!

Elämäkertaa kannattelevan kaaren muodostaminen puolestaan osoittautui kirjan kirjoittamisessa haasteellisimmaksi tehtäväksi.

– Pitkän teoksen, kuten romaanin tai elämäkerran, kirjoittaminen vaatii kykyä luoda koko teosta kannatteleva kaari. Ei riitä, että kirjoittaa peräkkäin vain lyhyitä episodeja päähenkilön elämästä. Ne on osattava sitoa toisiinsa loogisesti eteneväksi ja kiinnostavaksi tarinaksi, jonka lukija jaksaa ja haluaa lukea loppuun asti. Se oli ehdottomasti vaikeinta.

Varsinaisesti Elämäni kivet -kirjan kirjoittaminen vei vuoden. Viimeiset kuvatekstit Mäkinen lähetti sähköpostitse tammikuun 19. päivänä.

– Seuraavana päivänä kirjan lopullinen taittovedos lähetettiin painoon. Ensimmäiset lämpimäiset sain käsiini 12. helmikuuta 2009. Ikimuistoinen hetki!