Kirjailijat saivat palkintoja puurtamisestaan – WSOY:n kirjallisuussäätiön tunnustukset ja EU:n kirjallisuuspalkinnot jaettiin tänään

hassan_blasimi_lehtikuva
Hassan Blasimin esikoisromaani Allah99 ilmestyi keväällä. Blasimi sai teoksestaan WSOY:n kirjallisuussäätiön tunnustuspalkinnon. Lehtikuva.Lehtikuva
Julkaistu 02.10.2019 22:00

MTV UUTISET – STT

Kirjailijat ovat saaneet tänään tunnustuksia niin Suomessa, kuin Belgiassakin: WSOY:n kirjallisuussäätiö on tänään jakanut vuotuiset kirjallisuuspalkintonsa ja Brysselissä puolestaan jaettiin EU:n kirjallisuuspalkinnot, joista yksi saatiin Suomeen.

Historiantutkija Mirkka Lappalainen ja irakilaissyntyinen kirjailija Hassan Blasim ovat saaneet WSOY:n kirjallisuussäätiön tunnustuspalkinnon.

Blasimin esikoisromaani Allah99 ilmestyi keväällä. Arabiaksi kirjoitettu teos tullaan kääntämään englanniksi.

mirkka_lappalainen_lehtikuva

Vuonna 2014 Tieto-Finlandian voittanut Lappalainen on kirjoittanut useita tietokirjoja 1500- ja 1600-luvun Ruotsista ja Suomesta. Lehtikuva.

Kaikkiaan palkinnonsaajia oli kuusi. Muut palkitut ovat runoilija Anja Erämaa, äidinkielen ylioppilaskokeen kehittämiseen osallistunut professori emerita Leena Kirstinä, novelleistaan huomioitu kirjailija Harry Salmenniemi sekä muun muassa Dan Brownin ja Ken Follettin tuotantoa kääntänyt suomentaja Jorma-Veikko Sappinen.

Yhden palkinnon arvo on 15 000 euroa. WSOY:n kirjallisuussäätiö on myöntänyt tunnustuspalkintoja vuodesta 1952 alkaen.

Piia Leinon Taivas palkittiin Brysselissä EU:n kirjallisuuspalkinnolla

EU:n kirjallisuuspalkinnot jaettiin tänään Brysselissä 14 ansiokkaalle teokselle. Palkittujen joukossa oli suomalainen Piia Leino teoksellaan Taivas (S&S).

Ilmastonmuutoksen koettelemaan Helsinkiin sijoittuva Taivas on Leinon toinen romaani. Hänen esikoisensa Ruma Kassa (Johnny Kniga) julkaistiin vuonna 2016. Leino on STT:n toimittaja.

Palkintoja luovuttamassa oli tiede- ja kulttuuriministeri Hanna Kosonen (kesk.) ja pääpuhujana kirjailija Sofi Oksanen.

Euroopan kirjallisuuspalkinnon ajatuksena on nostaa esiin uusia kykyjä ympäri Eurooppaa ja kiinnittää huomiota mantereen rikkaaseen kieli- ja kulttuuriperintöön. Ensimmäistä kertaa palkinnot menivät myös Ukrainaan ja Georgiaan.

Muut palkitut olivat Laura Freudenthaler Itävallasta, Sophie Daull Ranskasta, Reka Man-Varhegyi Unkarista, Beqa Adamashvili Georgiasta, Nikos Chryssos Kreikasta, Jan Carson Irlannista, Giovanni Dozzini Italiasta, Daina Opolskaite Liettuasta, Marta Dzido Puolasta, Tatiana Tibuleac Romaniasta, Ivana Dobrakovova Slovakiasta, Haska Shyyan Ukrainasta ja Melissa Harrison Britanniasta.

Tuoreimmat aiheesta

Kirjallisuus