Kirjakauppaliiton kunniapuheenjohtaja Stig-Björn Nyberg esitteli Studio55.fi-lähetyksessä tietokirjaa, jossa kerrotaan muun muassa eläimiin sekaantumisista.
Teemu Keskisarjan kirjoittama, seksistä ja väkivallasta kertova Kyynelten kallio olisi Stig-Björn Nybergin mielestä ansainnut tänä vuonna Tieto-Finlandia-ehdokkuuden.
– Kyseessä on yksi tämän syksyn parhaista tietokirjoista. Se käsittelee aihetta, josta ei ole ainakaan suurelle yleisölle kirjoitettu koskaan aikaisemmin, Nyberg sanoi lähetyksessä.
Kyynelten kalliossa kerrotaan esimerkiksi eläimiin sekaantumisista 1700-luvun Suomessa.
– Eläimeen sekaantuminen oli ehdottomasti kiellettyä. Jos sellaisesta jäi kiinni, tapettiin sekä ihminen että eläin. Ajatuksena oli, että jos vaikka lehmä jätettäisiin henkiin, se synnyttäisi puoliksi lehmän ja puoliksi ihmisen. Eläinten kalleudesta huolimatta niitä tapettiin kymmenittäin, jos sattui niin, että renki oli sekaantunut kymmeneenkin eri lehmään.
Myös huorin tekemisestä ja taposta tuomittiin kuolemaan.
– Eräskin rakastajansa miehen ilmeisesti tapattanut Kemiön kirkkoherra laitettiin makaamaan tukkien päälle ja hakattiin vasaralla jäsenet rikki, Nyberg kertoi.
Klikkaa kuvaa ja katso päivän lähetyksestä, ketkä kaksi muuta kirjailijaa Nyberg olisi nimittänyt ehdokkaiksi.
Suomalaispariskunta käänsi yli 550 vuotta vanhan kirjan: Ensimmäinen alansa teos maassamme!
Päänsärky, vatsakipu, tinnitus – näin hoidat vaivat satoja vuosia vanhan yrttikirjan ohjein
Kirjailija: Nyky-Suomessa olisi kirveelle töitä
Suomalaiskirjailija todisti veristä vallankaappausta – näki kun mies vietiin teloitettavaksi