Kirjeenvaihtajan kommentti: Täpärästi koronan väistänyt Biden saapuu Eurooppaan osoittamaan tukeaan liittolaisille – odotettavissa suuri näytös pienemmillä teoilla
Yhdysvaltain presidentti Joe Biden matkustaa tänään Brysseliin keskustelemaan Venäjän aloittamasta Ukrainan sodasta. Biden aikoo tavata Nato-kumppaneita, G7-maiden ja Euroopan Unionin johtoa. Brysselin jälkeen Biden matkustaa Puolaan.
Bidenin Euroopan matka meinasi saada yllättävän käänteen, kun vain päivä ennen Brysselin lentoa Bidenin lehdistövastaava Jen Psaki sai positiivisen koronatestituloksen. Psaki ja Biden ovat kokoustaneet samoissa tiloissa Valkoisessa talossa vielä tällä viikolla, mutta ainakin tähän mennessä Bidenin omat testitulokset ovat olleet negatiivia.
Bidenin Euroopan matkan ajoitus on tarkkaan harkittu, sillä Yhdysvaltain presidentti laskeutuu Brysseliin tasan kuukausi sen jälkeen, kun Venäjän presidentti Vladimir Putin hyökkäsi Ukrainaan. Biden haluaa korostaa läntisten liittolaisten yhteishenkeä ja todennäköisesti Euroopan Unionin johtajilta Biden saakin lämpimän vastaanoton ja kiitokset Yhdysvaltain aktiivisesta roolista kriisin hoidossa. Biden otti opikseen epäonnistuneen Afganistanin vetäytymisen ja sooloilun jälkeen ja on alkanut kuunnella liittolaisia. Erimielisyyksiä silti riittää muun muassa siitä, minkälaista aseapua Ukrainaan pitäisi länsimaiden toimesta lähettää. Biden ja liittolaiset julkistavat todennäköisesti Bidenin matkan aikana Venäjän taloudelle ja oligarkeille lisää pakotteita ja ehkä myös venäläiseen energiantuontiin liittyviä rajoituksia. Eri kokouksissa päätetään myös todennäköisesti lisäavusta Ukrainaan, mutta harvempi asiantuntija uskoo, että Biden ja liittolaiset pääsisivät sopuun mistään niin merkittävästä, että se lopettaisi Putinin verenvuodatuksen.
Brysselin jälkeen Biden suuntaa Puolaan, missä vastaanotto voi olla Brysseliä monimutkaisempi. Nato-kumppani Puola ja Yhdysvallat ovat olleet avoimen erimielisiä puolalaisten hävittäjien lähettämisestä Ukrainaan, minkä lisäksi Puola on Ukrainan pakolaiskriisin keskus. Biden ei ole vahvistanut vierailua pakolaismajoituksissa, mutta sellaista häneltä silti odotetaan. Biden saattaa myös luvata Yhdysvaltojen ottavan lisää ukrainalaisia pakolaisia.
Ennen matkaansa Biden varoitti Venäjän yrittävän todennäköisesti voimakkaita kyberhyökkäyksiä Yhdysvaltoja vastaan. Yhdysvaltain varaulkoministeri Wendy Sherman vahvisti aiemmin viikolla, että Yhdysvallat on todella huolissaan Venäjän mahdollisista aikeista käyttää kemiallisia aseita Ukrainassa. Bidenin uskotaankin varoittavan Euroopan liittolaisia Putinin epätoivosta ja mahdollisista epätoivoisista teoista Ukrainan sodan pitkittyessä.
Uusimmat
-
10:40
Kansainvälinen poliisioperaatio: Satoja kiloja kannabista Suomeen pumpannut rikollisklaani nalkkiin
-
10:38
Leijonaraati: Suomen yllätystappiosta tiukkaa kritiikkiä Jukka Jaloselle: "Luokatonta"
-
10:23
Kuvat todistavat: Useita Venäjän hävittäjiä tuhoutunut Krimillä väitetyssä ATACMS-iskussa
-
10:15
Tappara kaappasi Leijonissa esiintyneen puolustajan kilpailijalta
-
10:01
Leijonaikonille aukesi suora näköyhteys MM-kullan käännekohtaan – "Antoi hirvittävän määrän energiaa"
-
09:58
Kymmenen laudaturia! Veikka-Julius kirjoitti kevään parhaat yo-tulokset
-
09:54
Näitkö? Öinen valoilmiö hämmensi Suomen taivaalla – syyksi paljastui Venäjä
-
09:48
Poliisi ampui miestä Porissa
-
09:33
Kommentti: Suomen MM-sensaatio maksoi kalliita oppirahoja – näin Leijonat välttää katastrofin Prahassa
-
09:26
Podcast: Helena Koivu avautuu vuosia kestäneestä erodraamasta: "Minulta on viety kaikki"
-
09:14
Venäjä väittää torjuneensa toistasataa ukrainalaislennokkia
-
09:12
Shokkitappio sai Leijonat ymmälleen – selitystä tappiolle ei löytynyt: "Ei yllättänyt yhtään"
-
09:07
Murtunut Sebastian Aho ruoskii kovin sanoin itseään – "Tämä on syvältä"
-
09:00
Maastohiihdon maailmancup-kalenterissa poikkeuksellinen yksityiskohta – Frida Karlsson ihmeissään: "Onko se totta?"
-
08:56
Upea päivä eikä tekisi mieli mennä ulos? Sinäkin saatat tuntea "syyllisyyttä auringonpaisteesta" – tästä on kyse
-
08:35
Yksi tekijä nousee toistuvasti esiin Oleksander Usykin ja Tyson Furyn superottelun alla – "Se on aika vaarallinen yhdistelmä"
-
08:07
Tukholmassa suuri poliisioperaatio: Laukauksia kuultu Israelin suurlähetystön lähellä
-
08:04
HIFK rysäytti kerralla viisi uutta hankintaa – Ilveksen maalipyssy siirtyy Helsinkiin
-
07:51
Ben Affleck ja Jennifer Lopez erohuhujen keskellä – onko Hollywood-parin unelmaliitto särkymässä?
-
07:45
Entinen Leijonat-kapteeni: Näin Itävalta-fiasko perattiin suljettujen ovien takana
-
Lataa lisää