Kirkkonummen alueella sijaitsevissa päiväkodeissa on havaittu koronavirustartunta, tiedottaa Kirkkonummen kunta verkkosivuillaan.
Yhden henkilön koronavirustartunnasta tuli tieto Kirkkonummen tartuntatautiyksikköön eilen sunnuntaina.
Altistuneita on kaikkiaan 21 ja heihin on oltu yhteydessä. Kaikki altistuneet asetetaan karanteeniin.
Kirkkonummen Perusturvan johtava ylilääkäri Kaija Hannula ei kommentoi, onko tartunta todettu päiväkodin henkilökuntaan kuuluvalla henkilöllä vai lapsella. Hän ei myöskään lähde erittelemään, mistä tartunta voisi olla peräisin.
Viime viikolla toinenkin tartunta
Kirkkonummen kunta tiedotti viime perjantaina, että Kirkkonummen tartuntatautiyksikköön oli tullut edellispäivänä, siis torstaina 6.8., tieto päiväkodissa todetusta koronavirustartunnasta.
Johtavan ylilääkärin mukaan kyseessä on toinen päiväkoti. Hän korostaa, että torstaina ja sunnuntaina havaitut koronavirustartunnat ovat toisistaan riippumattomia.
– Tartuntatapaukset eivät aiheuta päiväkodeissa erityistoimenpiteitä ja päiväkoteihin on turvallista viedä lapsensa. Kirkkonummella alkaa huomenna koulu ja sinnekin on turvallista mennä, Hannula vakuuttaa ja rauhoittelee.
Tuolloin Kirkkonummen kunta kertoi tiedotteessaan, että muiden kontaktien riski sairastua on pieni. Tartunnan saaneen lähikontaktit onnistuttiin jäljittämään ja heidät asetettiin karanteeniin.
14:48
Lue myös: THL: Suomessa 17 uutta koronatartuntaa – viikossa tartuntojen määrä on kaksinkertaistunut edellisviikosta 135:een
Juttua muokattu 10.8.2020 kello 14.56: Lisätty johtavan ylilääkärin tiedot ja päivitetty otsikkoa.