Kirkkonummelta löytyi hukkunut ihminen

AOP, Pelastuslaitos
Tarkkaa tietoa ei ole, kuinka kauan vainaja ehti vedessä olla. Kuvituskuva.Kuvituskuva/All Over Press
Julkaistu 30.05.2023 12:11

MTV UUTISET – STT

Kirkkonummen rannikolta Långholminpolun läheltä löytyi tiistaina hukkunut ihminen.

Hätäkeskus sai ohikulkijan tekemän ilmoituksen laiturin vieressä veden varassa olleesta ihmisestä aamupäivällä. Ilmoittaja sai toisen henkilön kanssa veden varassa olleen ihmisen rannalle ja aloitti maallikkoelvytyksen, kertoo Suomenlahden merivartioston meripelastus.

Kun viranomaiset pääsivät paikalle, todettiin veden varassa ollut ihminen elottomaksi ja kuolleeksi.

Tarkkaa tietoa ei ole, kuinka kauan vainaja ehti vedessä olla. Meripelastuksen mukaan kyse oli kuitenkin pitemmästä ajasta kuin muutama minuutti, mutta toisaalta ei esimerkiksi jäihin vajonneesta ja hyvin pitkään vedessä olleesta ihmisestä.

Poliisi tutkii asiaa kuolemansyyntutkintana.

Tuoreimmat aiheesta

Kirkkonummi