Kirsi Alm-Siiran tanssiopettaja lupaa: "Tulossa seksikäs ja vauhdikas esitys!"

kirsi alm-siira  ttk 23.1.2017
Julkaistu 12.02.2017 08:40

MTV VIIHDE

MTV3:n uutisankkuri Kirsi Alm-Siira nähdään pian Tanssii Tähtien Kanssa parketilla. 

Maikkarin uutisankkuri Kirsi Alm-Siira ja tähtiopettaja Marko Keränen aikovat pistää parastaan Tanssii Tähtien Kanssa -ohjelman ensimmäisessä live-lähetyksessä, joka nähdään Maikkarilla 19.2.

Treeniä on takana jo muutaman viikon verran. Keräsen mukaan harjoittelu on lähtenyt hyvin käyntiin, vaikka pientä pakokauhua on silloin tällöin ilmassa. 

– Kirsi huutaa aina, että "mua pelottaa". Meillä on ollut kova vauhti päällä ja olemme jaksaneet treenata tosi hyvin, Keränen kehuu.

Tanssitreenien rinnalla liikunnallinen Alm-Siira on pyrkinyt jättämään kovan kuntosaliharjoittelun vähemmälle. Haussa on erityisesti tanssijan hento ja sulava olemus. 

– Minua ei pelota niinkään se, ettenkö oppisi askelia. Sen sijaan minulta puuttuu sellainen tietynlainen tanssijan olemus. Sulokkuutta ja pehmeyttä tanssissani ei vielä ole. Sen vuoksi olen jättänyt esimerkiksi punnerrukset ja painonnoston pois hetkeksi, Alm-Siira kertoo. 

Katso videolta Kirsin ja Markon koko haastattelu!

Tanssii Tähtien Kanssa MTV3-kanavalla sunnuntaisin 12.2. alkaen klo 19.30. Tuija Pehkosen Tuija Tähtien Kanssa MTV3-kanavalla 18.2. klo 21.00 alkaen.

Tuoreimmat aiheesta

Tanssii Tähtien Kanssa