Tutkimus: Kiusatut lapset muita alttiimpia ylipainolle aikuisena

lapset
Brittitutkimuksessa lapsena kiusatuista naisista yli neljäsosa oli ylipainoisia 45-vuotiaina. Kuvituskuva.Lehtikuva
Julkaistu 20.05.2015 03:29

MTV UUTISET - STT - Reuters

Kiusatuilla lapsilla on muita suurempi riski tulla aikuisina ylipainoisiksi, kertoo brittitutkimus.

Kiusaaminen voi nostaa myös riskiä sairastua esimerkiksi sydäntautiin tai diabetekseen.  

Lapsena kiusatuista naisista yli neljäsosa oli ylipainoisia 45-vuotiaina. Naisista, joita ei koskaan ollut kiusattu, vastaava osuus oli 19 prosenttia.  

Tutkimuksessa tarkkailtiin yli 7000 vuonna 1958 syntynyttä ihmistä.  
  

Tuoreimmat aiheesta

Ulkomaat