Perheen arki-ilta sai pelottavan käänteen Vantaan Leksankujalla, kun kodin kuivausrumpu syttyi palamaan.
Palon syttymishetkellä seitsemännen kerroksen asunnossa olivat paikalla isä, vauva ja koira.
Kuivausrumpu oli ehtinyt olla käynnissä noin tunnin verran, kun perheen isä kuuli sen suunnalta kovan äänen.
– Koneesta oli noussut savua, päivystävä palomestari Jarmo Myllymäki kertoo MTV Uutisille.
Isän ansiokas toiminta esti pahemmat tuhot
Palon havaittuaan isä oli laittanut sammutuspeitteen palavan kuivausrummun päälle.
Tämän jälkeen hän siirtyi vauvan ja koiran kanssa ulos asunnosta odottamaan pelastusviranomaisia, vetäen oven perässään kiinni.
Nämä toimenpiteet hillitsivät palomestarin mukaan palon leviämistä tehokkaasti laajemmalle.
– Tässä onnettomuudessa onnistuneella alkusammutustoimenpiteillä ja toimivalla palovaroittimella oli iso merkitys, Keski-Uudenmaan pelastuslaitos huomauttaa.
Pelastuslaitoksen tullessa kohteeseen huoneistossa oli savua ja kuivausrumpu kyti kylpyhuoneen nurkassa. Henkilövahingoilta vältyyttiin ja palo saatiin sammumaan nopeasti.
Tärkeä muistutus suomalaiskoteihin
Alustavan arvion mukaan Myllymäki uskoo palon johtuneen kuivausrummun vikaantumisesta. Tarkkaa syttymissyytä kuitenkin selvitetään vielä.
Palomestarin mukaan kuivausrumpu oli ollut kyseisessä kodissa käytössä useamman vuoden.
Myllymäki muistuttaa suomalaisia olemaan tarkkoina kodinkoneiden kanssa.
– Jotkut jättävät kodinkoneita kotiin valvomatta pyörimään, onneksi tässä tilanteessa ei toimittu niin. Kodinkoneita ei saisi jättää vahtimatta. Tämä meille kaikille viisaudeksi, Myllymäki sanoo.