Suomen yleisurheilun arvokisoissa käytetään heittolajien mittaamisessa yleisurheiluun tarkoitettua optista maanmittauslaitetta. Laitteen avulla pystytään mittamaan sentin tai jopa millin tarkkuudella etäisyyksiä. Videolla näkyy, kuinka mittaustapahtuma käytännössä toimii.
Laitteen tarkkuudesta huolimatta iso vastuu on priman eli mittatikun asettajilla, jotka juoksevat kohti heittojälkeä mittamaan tulosta. Tämän lisäksi alastulopaikalla on oma riskinsä saada osuma heittovälineestä.
”Pienen henkilöauton arvoinen laite”
Muun muassa Espoon kaupunki omistaa yleisurheiluun tarkoitetun optisen maanmittauslaitteen. Urheiluseura Espoon Tapioiden optisesta mittauksesta vastaava Simo Kaleva kertoo laitteen toimivan geometrian avulla.
Ennen jokaista kisaa laite asetetaan mittausvalmiuteen. Koneeseen syötetään kisaan sopivat asetukset ja olosuhteet. Heittopaikan ympäriltä otetaan vielä mittauspisteitä, joilla määritetään laite lopulliseen mittauskuntoonsa.
Lopuksi tehdään vielä koemittaus, jolla varmistetaan mittausjärjestelmän olevan täsmällinen.
Optinen mittauslaite helpottaa Kalevan mukaan merkittävästi mittaustyötä ajallisesti sekä ergonomisesti. Ilman laitetta mittaajat, joutuvat kyyristelemään perinteisen mittanauhan kanssa ja kelamaan sitä edestakaisin.
Kaleva ei tiedä tarkkoja lukuja, mutta sanoo laitteen kustantavan ”pienen henkilöauton verran".
Hankintana laite on monipuolinen, sillä se pystyy mittaamaan mitä tahansa etäisyyttä yleisurheilussa. Heittolajien lisäksi laite voi olla käytössä esimerkiksi pituus- tai seiväshypyssä.
Mittaamisessa omat haasteensa
Suomen Urheiluliiton kilpailupäällikkö ja entinen kiekonheittäjä Mika Muukka tuntee mittaamisen haasteet. Varsinkin kiekonheitossa heittoväline voi pompata alustasta monta metriä, mikä tekee oikean mittauskohdan löytämisestä hankalaa.
Lue myös: Daniel Ståhl kertoo päänsä olevan yhä tyhjä Tokion olympiakullasta - heitti vertauksen Suomen vuosien takaiseen yleisurheilun urotekoon
Kisojen loppuvaiheessa alustassa voi olla paljon monttuja, joten oikean jäljen erottaminen vaikeutuu entisestään.
Esimerkiksi moukarissa tai kuulassa samoihin kuoppiin osuvat heitot voivat vierittää heittovälinettä hämäävästi taaksepäin.
Varovaisuutta vaaditaan myös
Mittaajien pitäisi olla tarpeeksi lähellä alastulopaikkaa nähdäkseen oikean mittauskohdan. Silti alastuloalueella pitää osata varoa kohti tulevia heittoja.
Muukka sanoo, että alastulopaikalla pitää olla koko ajan hereillä tapahtumista. Vallitsevat olosuhteet tuovat lisää riskejä. Häikäisevä aurinko tai kova tuuli voivat aiheuttaa vahinkoja. Hallikisoissa ongelmana saattaa olla puolestaan kirkkaat kattovalot.
Lue myös: Vuonna 2011 Janin elämä muuttui – haluaisi nyt ihmisten ymmärtävän, ettei aivovamma ole älyvamma: "Moni on mennyt lukkoon ja vaikeaksi"
Historia kertoo, että heittolajeissa ovat myös muutkin kuin toimitsijat vaarassa. Muun muassa The Sun uutisoi hiljattain nuoren moukarinheittäjän saaneen heittovälineen päähänsä kuolettavasti harjoituksissa.
– Täällä Leppävaarassakin moukari on lentänyt juoksuradalle saakka, Muukka toteaa.
Tilanteessa ei sattunut onneksi vahinkoja, mutta heittolajeissa pitää ottaa aikataulussa muutkin radalla olevat huomioon.
Suomalaisia koskettava elävä esimerkki sattui vuonna 2007, kun Tero Pitkämäen keihäs osui ranskalaista pituushyppääjää Salim Sdiriä kylkeen Kultaisen liigan osakilpailussa.
Sdiri sai vammoja tilanteessa maksaan ja munuaiseen, mutta hän palasi lopulta kilpakentille seuraavana vuonna.
Toimitsijoista on pulaa
Urheiluseurojen tehtävänä on pääosin rekrytoida ja kouluttaa toimtsijoita yleisurheilussa. Työ on vapaaehtoista. Tarvittavan koulutuksen saaneena voi toimitsijatehtäviä tehdä, missä lajissa tahansa.
Muukka myöntää, että toimitsijoista on jatkuvasti pulaa. Suomessa on paljon kilpailuja, joihin joudutaan värväämään lasten vanhempia ja nuoria urheiluseuran jäseniä.
– Toimitsijatehtäviin riittää, että henkilöllä on kiinnostusta ja jonkinlaista sääntötuntemusta annettuun tehtävään, Muukka toteaa.
Vapaaehtoiset toimitsijat ovat tärkeä osa Suomen yleisurheilukilpailuita. Ilman heitä kisoja ei pystytä järjestämään.
Katso ylhäällä olevalta videolta, kuinka kiekonheittoa mitataan ja mitä haasteita siihen liittyy.