Kohuroolissa nähty Salkkarit-näyttelijä poistuu sarjasta: "Olen oppinut todella paljon"

1:29img
Ulla on varma syyllisestä.
Julkaistu 01.02.2019 06:30
Toimittajan kuva

Iriz Silander

iriz.silander@mtv.fi

@iriziriz

Salatuissa elämissä Tyyne Puustisen murhaajaa näyttelevä Leo Kirjonen poistuu sarjasta.

Salatut elämät alkoi kaksi vuosikymmentä sitten Tyyne Puustisen murhalla. Nyt sarjan täyttäessä 20 vuotta Puustisen kuolema vihdoin ratkesi torstaina 31. tammikuuta nähdyssä juhlajaksossa.

Murhaajaksi osoittautui näyttelijä Leo Kirjosen esittämä hahmo, Tero Puustinen.

Kirjosen näyttelemä Puustinen oli Kalle Laitelan Tinder-tuttu, jonka kanssa hänellä oli kiihkeitä syrjähyppykohtauksia sarjassa.

– Minun piti alun perin tehdä vain muutama hassu syrjähyppyjakso. Sitten Kalle palasikin näihin syrjähyppyihin ja se suhde syventyi muuhunkin, kun pelkästään sutinoimiseen, Kirjonen kuvailee rooliaan.

Miehen yllätykseksi roolista kasvoi sarjan juonikuvioiden myötä merkittävä, kun hänen sukunimensä paljastettiin juhlajaksossa.

LUE LISÄÄ: Ilouutisia Salkkarit-faneille! Salinien ja Sievisten perheet nähdään jälleen televisiossa

Puustinen olikin 20 vuotta sitten murhatun Tyyne Puustisen sukulaispoika, jota syytetään tämän murhasta.

Näyttelijälle työ Salatuissa elämissä on ollut merkittävää.

– Olen oppinut todella paljon. On ollut ihanaa tutustua sarjan näyttelijöihin. Ollut mahtavaa seurata, miten he käsittelevät tekstiä, Kirjonen kuvailee.

Salatut elämät arkisin MTV3-kanavalla ja mtv.fissä! Koko viikon jaksot C Moressa ennakkoon!

Tuoreimmat aiheesta

Salatut elämät