Kohuttu Epsteinin lista on julkaistu: "Eliittimiesten nimiä"

3:37img
Epsteinin lista julkaistiin – mukana kaksi yhdysvaltain ex-presidenttiä
Julkaistu 04.01.2024 22:53
Toimittajan kuva

Jari Peltola

jari.peltola@mtv.fi

Kohuttu Epsteinin lista julkaistiin Yhdysvalloissa.

Yhdysvalloissa on julkistettu satoja sivuja asiakirjoista, jotka liittyvät seksirikoksista syytetyn miljardööri Jeffrey Epsteinin syytteisiin.

Julki tulleiden henkilöiden joukossa ovat muun muassa entiset presidentit Bill Clinton ja Donald Trump, joita ei kuitenkaan epäillä seksuaalirikoksista. Asiakirjoissa nousi myös esiin jo aiemmin mediassa olleita syytöksiä prinssi Andrew´ta vastaan. Asiakirjoja on tarkoitus julkistaa lisää. MTV Uutisten Yhdysvaltain kirjeenvaihtaja Mari Karppinen kertoo tämän olevan ensimmäinen kerta, kun liittovaltion tuomari julkisti tapauksen oikeusasiakirjoja.

– Niissä on mustaa valkoisella ja virallisesti valtaapitävien eliittimiesten nimiä, joilla on ollut yhteyksiä seksuaalirikosepäiltyyn Jeffrey Epsteiniin hänen elinaikanaan, Karppinen sanoo.

Epstein teki itsemurhan vuonna 2019 odottaessaan oikeuskäsittelyä.

Karppinen kertoo, että merkittävimmät nimet listalla ovat Yhdysvaltain ex-presidentit Bill Clinton ja Donald Trump. Myös prinssi Andrew ja muusikko Michael Jackson on mainittu.

Clinton, Trump tai Buckinghamin palatsi eivät ole vielä kommentoineet listaa julkisesti. Karppinen sanoo, että molemmat ex-presidentit ovat kommentoineet asiaa aiemmin.

– Esimerkiksi Clintonin tiedottaja on korostanut sitä, että Clinton on katkaissut suhteensa Epsteiniin jo aikoja sitten ja olleensa yhteyksissä häneen vain käyttäessään hänen yksityiskoneitaan.

– Myös Trump on korostanut, ettei ole ollut vuosikymmeniin yhteyksissä Epsteiniin, eikä hän ole tehnyt mitään väärää. Prinssi Andrew´n kohdalla on hankalampi sanoa, kun näissä todistajanlausunnoissa hänen nimensä jatkuvasti esiintyy ja hän on näissä bileissä paikalla ollut.

Katso Mari Karppisen koko raportti New Yorkista yllä olevalta videolta!

Tuoreimmat aiheesta

Jeffrey Epstein