Mark Webberin managerina toiminut Flavio Briatore on osaltaan hämmentämässä Red Bull -tallin sisällä kiehuvaa soppaa, saksalainen Bild-lehti väittää.
Entinen Renault-tallipäällikkö Briatore on edelleen Kansainvälisen autoliiton FIA:n määräämässä toimintakiellossa Singaporen GP:n 2008 kolarijupakan takia, mutta käytännössä hän manageroi yhä Webberiä ja monia muita kuljettajia omistamiensa yritysten kautta.
Webber paljasti itse Britannian GP:n jälkeen saaneensa Briatorelta ohjeita lähtöä varten. Australialaiskuski kiihdytti röyhkeästi ohi paalupaikalta lähteneen tallikaverinsa Sebastian Vettelin ja ajoi voittoon.
- Juonikas italialainen tekee kaikkensa, jotta Vettelistä ei tulisi maailmanmestaria, Bild kirjoittaa.
- Webberin voittaessa mestaruuden Flavio tekee jättitilin. Hänellä on Red Bullin kanssa noin kahdeksan miljoonan euron arvoinen sopimus vain ensi vuodesta. Kaudella 2012 Webber olisi siis vapaa. Maailmanmestarina hän voisi tienata toden teolla - ja 20 prosentin osuus kuuluu managerille.
Vettelin ja Webberin eripura alkoi julkisuudessa Turkin GP:ssä tapahtuneen kolarin jälkeen. Bildin mukaan Briatore ilmestyi varikolle heti seuraavassa kisassa Valenciassa kovistelemaan tallipäällikkö Christian Horneria siitä, miksi talli kaatoi syytä kolarista Webberin niskoille.
Viime viikonloppuna Silverstonessa kohistiin siitä, että Red Bull -talli siirsi ennen aika-ajoa Webberin autosta uudenmallisen etusiiven Vettelin autoon. Bild uskoo kiistan olleen syy siihen, että Briatore saapui yllättäen radalle sunnuntaina.
(MTV3)
Uusimmat
-
21:43
Uusi koronavariantti leviää maailmalla
-
21:12
Jane's Addictionin keikka Bostonissa eskaloitui painiksi lavalla – loppukiertue peruttu
-
21:08
Yhdestä TTK-oppilaasta nähtiin aivan uusi puoli, joka sai Tanssiraadin hanat aukeamaan: "Itkin"
-
20:47
Asiantuntija Trumpin mahdollisesta salamurhayrityksestä: "Ehdottomasti tätä tullaan käyttämään kampanjoinnissa"
-
20:33
Maailman parhaaksi valittu jalkapallotähti jatkaa Barcelonassa
-
20:29
Erektio-ongelmia voi ehkäistä omilla toimilla – "Voi olla jopa ihmelääke"
-
20:27
Donald Trumpin salamurhayrityksestä epäilty kahleissa tuomarin eteen – syytteet julki
-
20:22
Helsingin Maunulassa poliisioperaatio – yksi sairaalaan
-
20:11
Awak Kuierille merkittävä kunnianosoitus
-
20:04
Ilkka Sasi erotetaan apulaispormestarin tehtävästä
-
20:00
Nordealla edelleen ongelmia verkko- ja mobiilipankissa
-
20:00
Ensitreffit alttarilla -parin hääyönä kipinöi: "Saatoimme tutkiskella toisiamme"
-
19:37
Sidney Crosby laittoi nimen paperiin – seurapomo puhkesi kiitokseen: "Tekee valtavan henkilökohtaisen uhrauksen"
-
19:31
SM-liigapakin sopimus purettu – "Olen saanut ymmärrystä tilanteessani"
-
19:28
Trump syyttää ampumisesta Bidenin ja Harrisin kielenkäyttöä
-
19:11
IS: Valkeakosken teinisurman tutkinta valmistui – mukana uusi rikosnimike
-
19:10
Törkytoimintaa HIFK-katsomossa – selvitys nyt käynnissä: "Ei edusta millään tavalla arvoja"
-
19:06
Lehtisaaren taposta tuomittu mies taas syytettynä – puolalaisjohtoinen rikollisryhmä levitti 1 600 kiloa amfetamiinia
-
19:03
Avioeron keskellä olevat Jennifer Lopez ja Ben Affleck kokoontuivat perhelounaalle – artisti pitää edelleen kihlasormustaan
-
19:01
Suomalaiseen tautiperintöön kuuluu tappaviakin sairauksia – miksi niitä aiheuttavia geenejä ei seulota ennaltaehkäisevästi?
-
Lataa lisää