Koira putosi jäihin Kirkkonummella: Huima pelastusoperaatio tallentui liikuttavalle videolle – pintapelastaja rikkoo jäätä ja kannattelee eläintä sylissään

0:45img
Julkaistu 21.04.2019 17:07(Päivitetty 21.04.2019 18:58)
Toimittajan kuva

Eerikki Pitkänen

eerikki.pitkanen@mtv.fi

Rajavartiolaitoksen pelastustehtävä sai onnellisen lopun viime viikolla Kirkkonummella, kun veden varaan joutuneet ihminen ja koira selviytyivät turvaan.

Sivulliset onnistuivat auttamaan järvellä jäihin pudonneen henkilön kuivalle maalle ennen kuin pelastajat saapuivat paikalle.

Pelastuslaitoksen lisäksi koiran pelastustöihin kutsuttiin Rajavartiolaitoksen helikopteri.

– Pintapelastajat kävivät pelastamassa koiran, kertoo kenttäjohtaja Jani Ratinen.

Helikopterista kuvatulla videolla näkyy, kuinka pintapelastaja kannattelee koiraa edellään ja murtaa jäätä käsillään. Koira yrittää päästä jään pinnalle siinä kuitenkaan onnistumatta.

Rannan läheisyydessä kaksi pintapelastajaa saapuvat koiraa vastaan ja auttavat mantereelle. Maalla kylmettynyt koira saa lämpimän huovan päällensä.

Tuoreimmat aiheesta

Jäät